Donald Trump ihmetteli Englannin MM-taktiikoita: ”Hieman erikoista”
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on kyseenalaistanut Englannin taktiset valinnat MM-kisojen välierässä Argentiinaa vastaan.
Englanti hävisi Argentiinalle semifinaalissa viime keskiviikkona 1-2. Argentiina teki kummatkin osumansa varsinaisen peliajan viidellä viimeisellä minuutilla.
Päävalmentaja Thomas Tuchel on saanut runsaasti kritiikkiä siitä, kuinka puolustusvoittoisesti Englanti pelasi mentyään johtoon. BBC:n mukaan Englannin avainpelaajatkin olivat pettyneet siihen, miten heitä ohjeistettiin pelaamaan ottelu loppuun.
Trump myönsi, että hän ei ole suuri jalkapallotietäjä, mutta Yhdysvaltain presidentti ihmetteli, miksi hänen entisestä golfkaveristaan, Englannin tähtihyökkääjästä Harry Kanesta oli tehty niin puolustava pelaaja.
– Teillä Englannissa on loistava pelaaja, jonka kanssa olen pelannut golfia. Ja se on Harry, joka on ollut fantastinen, Trump sanoi.
– Mielestäni he ehkä tekivät virheen, kun tekivät hänestä puolustavan pelaajan. Mitä minä muka tiedän jalkapallosta? He menivät johtoon ja siirsivät parhaan pelaajansa puolustamaan.
– Pitää olla hieman hyökkääväkin, eikö niin? Mutta en minä sitä lähde tuomitsemaan. Mitä minä valmentamisesta tiedän? Se oli vain hieman erikoista.
Kun Trumpin kommentit otettiin esille Englannin joukkueen lehdistötilaisuudessa, Tuchel sivuutti kritiikin nopeasti.
LUE MYÖS
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Huuhkajat | Joukkue, ottelut, tulokset, tv ja uutiset
- Pikkuhuuhkajat – U21 EM-jatkokarsinnat: Ottelut, tulokset, tv
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
