Petteri Forsell otti isänsä kanssa 1000 euron vedon – latasi hulvattoman videon someen
Kuva: Juha Tamminen
Viime kaudella Allsvenskanin Örebrota edustanut Petteri Forsell ei ole koskaan juonut alkoholia. Forsell aikoo pysyä raittiina myös ensi vuonna, mikäli hänen tekemänsä veto isänsä kanssa pitää.
Savon Sanomien mukaan KuPS on neuvotellut Forsellin kanssa sopimuksesta, lue lisää tästä.
Forsell on kertonut aiemmin, että hänen isänsä lopetti juomisen hänen ollessa puolivuotias. Hyökkäävä keskikenttäpelaaja kertoi Twitterissä, että myös ensi vuosi kuluu ilman alkoholia. Forsell otti nimittäin isänsä kanssa tuhannen euron vedon siitä, että he pysyvät raittiina vuonna 2018.
– Toivon uudelta vuodelta, etteivät ihmiset riistä toistensa henkiä, eivätkä satuta toisiaan. Ollaan niin kilttejä toisillemme kuin vain osaamme. Jos opimme nauramaan itsellemme, on muillakin kivaa ja riidat vähenee. Lyötiin iskän kaa 1000€ veto, ettei juoda tänäkään vuonna. Uusia vuosia, Forsell kirjoitti Twitterissä.
Katso alta Forsellin julkaisema video, jos et näe, voit katsoa sen täältä.
Toivon uudelta vuodelta ettei ihmiset riistä toistensa henkiä, eikä satuta toisiaan. Ollaan niin kilttejä toisillemme kuin vain osaamme. Jos opimme nauramaan itsellemme on muillakin kivaa ja riidat vähenee. Lyötiin iskän kaa 1000€veto ettei juoda tänäkään vuonna. Uusia vuosia!
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa
- Vedonlyöjä.comin raju arvio veikkausliigajoukkueesta: ”Ykkösliigan pelaajalista”
- Haastattelu: Viljami Sinisalo sai mahdollisuuden Celticin tolppien välissä – ”Täällä sut heitetään syvään altaaseen”