Sebastian Sorsa puhui avoimesti uransa lopusta: ”Täytyy ensin vähän ottaa etäisyyttä”
Viime kaudella KuPS:ssa hopeamitalin napannut Sebastian Sorsa lopetti komean pelaajauransa viime kauteen. Uran lopettaminen ei ole helppoa, eikä Sorsa ole tässä tapauksessa poikkeus.
Sorsa kertoi Jalkapallon pelaajayhdistykselle, että päätös lopettamisesta kypsyi vuoden verran. Sorsalla oli tiedossa, että kausi Kuopiossa olisi uran viimeinen.
– Vuoden päivät sitä tuli mietittyä. Kun tuli loppu HJK:ssa, niin silloin jo mietin, että oliko tässä samalla futisuran loppu. Oli kuitenkin hyvä, että lähdin vielä Kuopioon ja se oli hyvä kokemus. Siinä ehti myös miettiä enemmän ja varautua siihen uran jälkeiseen aikaan. Aloin jo miettiä uusia kuvioita, Sorsa kertoo JPY:n nettisivuilla.
Sorsa ei vielä osaa sanoa tarkkaan, miltä lopettaminen tuntuu. Sorsan mukaan ottaa aikansa, että ymmärtää sen, että uran viimeinen ottelu on pelattu.
– Täytyy ensin ottaa vähän etäisyyttä ennen kuin voi kunnolla arvioida miten menee. Tämä on selvä elämänmuutos, kun pitää löytää uusi työpaikka ja ne asiat joihin pistää ne paukut, jotka ennen käytti pelaamiseen. Se on prosessi. Olen yrittänyt pitää itseni aktiivisena ja urheilla sekä liikkua ja ollut aktiivinen työnhaussa, Sorsa sanoo.
Viimeiset vuodet laitapuolustajana viihtynyt 33-vuotias Sorsa on ollut aktiivinen peliuransa jälkeen. Mies on mukana startup-yrityksen toiminnassa ja hän on myös ehtinyt opiskella FIFPro Online Academyssa jalkapalloilijoille suunnattua urheilujohtamisen koulutusta. Vielä on kuitenkin epäselvää, mitä Sorsa aikoo tehdä jatkossa.
– Minua on yritetty rekrytoida ihan eri toimialan hommiin ja on mahdollista, että menen sinne. Se ei liity mitenkään siihen mitä olen aikaisemmin tehnyt. Siitä alkaisi uusi ura, Sorsa valottaa.
Sorsan mukaan opiskelu jalkapallon ohella ei aina ole niin yksinkertaista, mutta jos osaa priorisoida asiat, niin aikaa jää myös opiskeluun.
– Pelaajilla on ja ei ole luppoaikaa. Fyysinen kuormitus on joskus aika korkealla eikä se ole lepoa, jos sinun täytyy tehdä joku projekti. Siitä tulee stressiä ja aivot käyvät aika kovilla. Joskus ei ole kuitenkaan isoa kuormitusta. Jos sinulla menee jalkapallossa kolme tuntia päivässä, niin siinä on vielä aika paljon aikaa tehdä jotain muuta, viime kauden KuPS-kapteeni muistuttaa.
- Ranskassa hulvaton temppu! Kun peli ei naurata, pannaan sirkusmusiikki soimaan
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!