Suomalaispuolustaja pitkästä aikaa pelihommissa – ”On ihan toinen juttu treenata taas joukkueen kanssa”
Kuva: Getty Images
Huuhkajissa viisi A-maaotteluakin pelannut Mikko Sumusalo palasi pitkän tauon jälkeen taas pelihommiin, kun hän uurasti lauantaina täyden 90-minuuttisen uuden joukkueensa Chemnitzin vasempana laitapuolustajana vieraskentällä Aalenia vastaan. Chemnitz hävisi kolmosbundesliigan kohtamisen maalein 2-3.
Sumusalo siirtyi Saksaan HJK:sta tammikuussa 2014. Chemnitz on 27-vuotiaalle laitapakille Saksassa jo neljäs seura, sillä aiemmin hänet on nähty myös RB Leipzigin, Hansa Rostockin sekä Erfurtin peliasuissa.
Sumusalon sopimus Erfurtin kanssa päättyi viime kevääseen. Syyskauden ajan Sumusalon seuran etsintä ei johtanut tulokseen, ja itseään omatoimisesti kunnossa pitänyt suomalainen onkin iloinen päästyään taas takaisin kentälle.
– Olen treenannut viimeisen puolen vuoden aikana pyöreästi 200 päivää – joskus yksin ja joskus kuntovalmentajan kanssa. Tietysti on kokonaan toinen juttu treenata joukkueen kanssa. Pelivireeseen pääsy kestää noin viikon, Sumusalo kertoi ennen lauantain ottelua TAG24-sivustolle.
Ennen virallista Chemnitz-debyyttiään Sumusalo haki edellisenä keskiviikkona pelituntumaa harjoituspelistä viidennen sarjatason Inter Leipzigia vastaan. Suomalaisen peliesitys poiki valmentaja David Bergneriltä vuolaat kehut.
– Mikko tuo meille nopeutta ja kokemusta. Leipzigia vastaan hän tukki hyvin oman laitansa ja toi jotain myös hyökkäyspeliin. Minusta tuntuu, että hän on päässyt nopeasti joukkueeseen sisään, Bergner kertoo.
Sumusalo on Chemnitzin seurahistorian toinen suomalaispelaaja. Kaudella 2005-2006 Tuukka Salonen pelasi seurassa neljännellä sarjatasolla 22 ottelua.
LUE MYÖS:
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Expressen: Ilveksen urheilujohtaja saamassa huippupestin Ruotsista
- Lucas Bergström saattaa menettää pelipaikkansa jo ensi viikolla – ykkösvahdin paluu lähestyy
- Haastattelu: Pieni rooli yllätti Adeleke Akinyemin – ”Mietin, olenko niin huono pelaaja?”
- Hurja huhu: Neymar Lionel Messin seurakaveriksi?
- Seurapomo paljasti: Helsingborg ja Stevie Grieve keskustelivat jo kuukausia sitten
- Virallista! Jarkko Wiss siirtyy SJK:n päävalmentajaksi
- Virallista! Stevie Grieve jättää SJK:n
- Ilves nimitti uuden päävalmentajan Joonas Rantasen tilalle

- Onni Valakarin MLS-kausi päättyi konferenssifinaaliin – laina päättyy pian
- Ilves nimitti uuden päävalmentajan Joonas Rantasen tilalle
- Joel Pohjanpalo mätti maaleja hirmuiskussa – nousi maalipörssin kärkeen
- Virallista! Stevie Grieve jättää SJK:n
- Virallista! Jarkko Wiss siirtyy SJK:n päävalmentajaksi