Entiselle Ranskan maajoukkuetähdelle pelikieltoa doping-rikkomuksesta

Vuosina 2007-2013 Ranskan maajoukkueessa 41 ottelua pelanneen ja kaksissa EM-kisoissa pelanneen Samir Nasrin urakaari on vahvassa laskussa. Ikää keskikenttämiehellä on vasta 30 vuotta, mutta kahdeksan kautta kestänyt valioliigaura on historiaa. Nasrin matka on jatkunut Sevillan kautta Turkin liigan Antalyasporiin. Sieltäkin hän sai lähtöpassit tammikuussa, ja nyt miehelle langetettiin pitkä pelikielto.
[readmore from=Nasri-Samir]
UEFA:n kurinpitovaliokunta mätkäisi Nasrille kuuden kuukauden pelikiellon doping-rikkomuksesta. Tapaus sinänsä ei ole mitenkään tuore, vaan sitä on käsitelty jo viime vuoden maaliskuusta lähtien.
Aiemmin muun muassa Arsenalissa ja Manchester Cityssä pelannut Nasri syyllistyi suonensisäiseen nesteytykseen, joka on kansainvälisen antidopingjärjestön WADA:n silmissä kielletty metodi. Nasri hyödynsi nesteytystä syksyllä 2016 hotellihuoneessaan Los Angelesissa. Hän oli tuolloin Sevillan pelaaja.
Nasri ei varsinaisesti toimenpidettä salaillut, vaan poseerasi toimenpiteen suorittaneen yksityisen lääkäriyrityksen Drip Doctorsin promootiokuvassa saman vuoden joulukuussa.
Päätöksestä voi yhä valittaa.
Lähteet: UEFA:n kotisivut sekä Sky Sports
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa
- Niklas Pyyhtiän Modena putosi Coppa Italiasta

- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 3/5
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa