Helsingin IFK teki kovan kiinnityksen Ykköseen – ”Tehnyt komean pelaajauran Ruotsia myöten”
Kuva: Juha Tamminen
HIFK:n maalinsuulla viime kaudella pelannut Tomi Maanoja jatkaa seurassa yksivuotisella sopimuksella.
Maanoja on ollut useiden seurojen papereissa, mutta mies päätti lopulta jatkaa HIFK:ssa, vaikka sarjataso ensi kaudella onkin Ykkönen.
– Halusin jatkaa IFK:ssa, koska viime kaudesta jäi niin paljon hampaankoloon. Tunnen myös vahvaa yhteenkuuluvuutta muun joukkueen kanssa. Haluan olla mukana viemässä IFK:ta sinne minne seura kuuluu. Tulevan kauden tavoitteena on siis nousu Veikkausliigaan. Mutta ehkä vielä tärkeämpää on olla taas IFK:n näköinen joukkue, mitä emme viime vuonna olleet. Kun tämä toteutuu, on meillä hyvät mahdollisuudet nousuun, Maanoja kommentoi sopimusta seuran nettisivuilla.
Maanoja tuo HIFK:hon rutkasti kokemusta. 31-vuotias maalivahti on pelannut pitkän uran Veikkausliigassa ja käynyt myös ulkomailla pelaamassa. Lisäksi Maanoja on pelannut Suomen A-maajoukkueessa yhden ottelun. Maanojan viime kausi meni pipariksi loukkaantumisen takia, mutta kunnossa ollessaan hän on ehdottomasti Ykkösen parhaimpia maalivahteja.
– ”Psyko” on äärimmäisen kilpailuhenkinen maalivahti, äijä ja päällikkö, joka pitää huolen siitä, että maalin edessä kukaan ei saa olla rauhassa – eivät omat eivätkä vieraat! Hän on tehnyt komean pelaajauran Ruotsia myöten, ja on hienoa, että saimme pidettyä tämän tason kaverin ryhmässämme. Maalivahtiosastomme on tämän sopimuksen myötä kunnossa. Daniel Kollar on antanut vahvat näytöt talven peleissä ja nyt saadaan Psykon myötä hyvä kilpailutilanne aikaiseksi, kertoi HIFK:n päävalmentaja Teemu Kankkunen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?
- Jarkko Wissin SJK:lle kylmää kyytiä Töölössä – ”Parannamme vielä”
- HJK:n kasvatit loistivat sarja-avauksessa – Joonas Rantanen: ”Lämmittää mieltä”
- Huuhkajien ex-valmentaja Roy Hodgson, 78, palasi – heti voitto!
- Harry Kanen tulevaisuudesta uutta tietoa – Bayern-pomo kommentoi asiaa
- Haastattelu: Näin Jaime Moreno vastaa puheisiin maalikuninkuudesta
- Jari Litmanen: jättiyllätys!

- Uusi käänne Neymarin ristiriitaisessa kaudessa – vaarassa saada pitkän pelikiellon
- HJK:n kasvatit loistivat sarja-avauksessa – Joonas Rantanen: ”Lämmittää mieltä”
- Jarkko Wissin SJK:lle kylmää kyytiä Töölössä – ”Parannamme vielä”