Ivan Rakitić kauhuissaan Barça-tähden lähtöhuhuista: ”En halua, että hän lähtee”
Kuva: Getty Images
FC Barcelonan keskikenttäpelaaja Andrés Iniesta on pyörinyt siirtohuhuissa. Espanjalaisen Diario Sportin mukaan Barcelona olisi saanut Iniestasta ison tarjouksen Kiinasta.
Barcelona valmistautuu parhaillaan Mestarien liigan tiistai-illan huippuotteluun Chelseaa vastaan. Barçan Ivan Rakitić ei todellakaan toivo, että Iniesta lähtisi. Kiinassa siirtoikkuna sulkeutuu vasta helmikuun lopussa, joten siirto voisi tapahtua vielä tämän kauden aikana.
– Pelkäänkö Iniestan lähtöä? Todella paljon, Rakitić myönsi Calcio Mercaton mukaan.
– En halua, että hän lähtee, koska hän merkitsee niin paljon tälle seuralle. Joimme pullon viiniä eräänä päivänä ja näin hänen vuoden 2009 tekemän maalin. Kyse ei ole silti vain siitä, mitä hän tekee kentällä, vaan myös pukukopissa ja kentän ulkopuolella, Rakitić hehkutti.
Iniesta on pelannut Barcelonassa koko uransa. Iniesta on saanut kohtalaisesti peliaikaa myös tällä kaudella.
– Hän on todella tärkeä ihminen minulle, hyvä ystävä. Toivon, että hän jatkaa täällä meidän kanssa vielä vuosia. Mutta ystävänä haluan hänen olevan myös onnellinen ja mitä tahansa hän päättää tulevaisuudessa, olen aina hänen tukena, Rakitić sanoi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan