La Liga -puolustajalle jo kolmas pidätys: nyt epäiltynä ryöstöstä ja vapaudenriistosta
Villarrealin toppari Ruben Semedo pidätettiin varhain tiistai-aamuna. 23-vuotiasta portugalilaista epäillään väkivaltaisesta uhkailusta, ryöstöstä sekä vapaudenriistosta.
Sanomalehti Las Provincias kertoo, että Semedo sekä kaksi muuta miestä sitoi väitetyn uhrin vasten tämän tahtoa Semedon Valenciassa sijaitsevaan asuntoon. Kolmikon kerrotaan ryöstäneen miespuoliselta uhrilta tämän asunnon avaimet. Sen jälkeen kaksi heistä tunkeutui miehen asuntoon ryöstämään tämän rahoja ja muuta omaisuutta.
Uhri jätti tapauksesta rikosilmoituksen 12. helmikuuta. Hän esitti väitteidensä tueksi useita ruhjeita sekä nilkkavamman, jonka takia hänen täytyi käyttää kainalosauvoja. Uhri tunnisti Semedon sekä tämän serkun, ja kertoi näiden uhkailleen häntä pistoolilla. Miehet myös laukaisivat aseensa uhria pelotellakseen.
Poliisi suoritti pidätyksen yhteydessä Semedon kotona kotietsinnän.
Torstaiseen Eurooppa-liigan otteluun Lyonia vastaan valmistautuva Villarreal kertoi aloittavansa tapauksen tiimoilta oman sisäisen tutkintansa.
Entinen Portugalin nuorisomaajoukkuepelaaja siirtyi Villarrealiin viime kesänä, mutta on osoittautunut Espanjassa melkoiseksi ongelmapelaajaksi. Pidätys kun oli miehelle jo kolmas viimeisen neljän kuukauden sisällä. Marraskuussa Semedo pidätettiin kahdesti epäiltynä aseenheiluttelusta yökerhossa.
Semedo on pelannut kauden aikana vain viidessä ottelussa ja kärsinyt muutoin sitkeästä lihasvammasta.
Lähteet: AS ja Sports Illustrated
- Ranskassa hulvaton temppu! Kun peli ei naurata, pannaan sirkusmusiikki soimaan
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä

- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen