Yaya Touré ei ole ollut enää viime aikoina Manchester Cityssä yhtä isossa roolissa kuin parhaimpina vuosinaan. Vastuuta Valioliigassa on tällä kaudella tullut vain 89 minuutin verran.

Vähäisestä peliajastaan huolimatta 34-vuotias keskikenttäpelaaja ei siirtynyt muualle tammikuussa, vaikka Mirrorin mukaan ottajia olisi ollut muun muassa Kiinassa. Lähde kertoo, että Touré olisi saanut siirron myötä huiman 430 000 punnan (noin 490 000 euron) viikkopalkan, mutta raha ei motivoinut Touréa.

– Minä Kiinaan? Ei.. Vaikutan edelleen nuorelta, eikö niin? Tahdon pelata Euroopassa ja mielellään Englannissa. Tahdon toimia näin vielä muutaman vuoden, Touré kertoi Mirrorille.

– Olen aina sanonut, että jos menisin Kiinaan, minusta tulisi vain vihainen siellä. Kyse on siitä, pelaatko jalkapalloa siksi, että rakastat sitä vai siksi, että haluat tehdä rahaa.

Touré on pelannut urallaan Man Cityssä uransa aikana 310 ottelua. Maaleja hänellä on kasassa 79 ja maalisyöttöjä 49.