Maximo Tolonen haluaa lyödä läpi SJK:ssa: ”Otin ehkä liikaa paineita ja jännitin”

FC Hongan riveissä koko elämänsä pelannut Maximo Tolonen teki loppuvuodesta ison päätöksen ja kirjoitti pelaajasopimuksen Seinäjoen Jalkapallokerhon kanssa.
Hyökkäyspäässä viihtyvä Tolonen, 16, on antanut hyviä näyttöjä nuorten maajoukkueissa sekä Hongassa, jossa kuitenkin yhteistuumin todettiin, että nuorelle lupaukselle ei ole tiedossa tarpeeksi peliminuutteja tulevalla Veikkausliigan kaudella.
Niinpä hän solmi SJK:n kanssa 2+1-vuotisen sopimuksen. Päätös lähteä kotikonnuilta ja kasvattajaseurasta Espoosta ei ollut helppo.
– Se oli isoin päätös minkä olen urallani tähän mennessä tehnyt. Alkuperäinen ajatukseni oli lähteä Hongasta vasta vuoden päästä. Tässä vaiheessa tuntui siis luontevalta, että uusi seura olisi vielä Suomessa. Kävin tutustumassa Kölnin organisaatioon viikko ennen päätöstä. Tiedän mitä voi sitten olla edessä SJK:n jälkeen, Tolonen kertoo Palloliiton sivuilla.
– Muutos on tehnyt pelaamiselleni todella hyvää. Itseluottamukseni on noussut viime aikoina hurjasti ja uskallan sanoa, että pelaamiseni on aivan erilaista kuin viime kaudella. Ympäristö on kehittymiseen todella hyvä ja valmennus luottaa minuun. Lähtö Espoosta ei todellakaan ollut helppo päätös, mutta olen tyytyväinen.
Tolonen on saanut uralleen Pohjanmaalla lentävän lähdön. Ensimmäinen virallinen maali on jo plakkarissa, kun hän maalasi Suomen Cupissa Tampereen Pallo-Veikkoja vastaan.
– Nyt on sellainen fiilis, että niitä tulee lisää. Oli tosi hyvä saada heti alkuun maali. Pelasin myös hyvin siinä pelissä, se oli tärkeää.
– Itseluottamuksella on valtava merkitys jokaisessa yksittäisessä suorituksessa. Pitää vain päättää, että nyt teen näin, meni miten meni. Viime kaudella ajattelin liian usein, että onnistunkohan vai en. Hongalla oli viime kaudella isot nousuodotukset. Otin ehkä liikaa paineita ja jännitin. Koen, että itseluottamus on varsinkin pelipaikallani erittäin iso tekijä.
Tolonen muistaa viime kaudelta keskustelun kokeneen joukkuekaverinsa Joel Perovuon kanssa.
– Hän sanoi minulle, että tärkeintä pelaamisessani on, että minun pitää vain uskoa, että olen parempi kuin muut. Minun pitää luottaa itseeni ja siihen, että onnistun. Se on tuonut ison lisän peliini.
– Kilpailu peliajasta on SJK:ssa kovaa, mutta se on vain hyvä asia. Jokaisen on annettava jokaisissa treeneissä parhaansa. Tavoitteeni on lyödä tällä kaudella läpi ja pelata mahdollisimman hyvä kausi. Haluan tehdä maaleja ja antaa joukkueelle oman panokseni. Meillä on tavoitteellinen joukkue ja paljon potentiaalia myös saavuttaa jotain.
– Tavoitteemme on voittaa joukkueena ja minä haluan olla mukana mahdollisimman suuressa roolissa. Tietenkin olen kuullut, millaista täällä oli viime vuonna. Tilanne on nyt aivan erilainen. Joukkueemme on yhtenäinen, joukkuehenki on korkealla ja kaikkien työmoraali on hyvällä tasolla. Meillä on selkeä pelitapa ja tekeminen on vakaalla pohjalla.
Lue Palloliiton sivuilta myös Tolosen mietteitä tulevista maajoukkuepeleistä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Miika Koskela siirtymässä Toni Korkeakunnaksen alaisuuteen
- IF Gnistan teki peliliikkeitä siirtomarkkinoilla
- Djurgårdenin urheilujohtaja puhui Matias Siltasen tilanteesta: ”Jos se olisi hyvä vaihtoehto hänelle ja seuralle…”
- HJK putosi europeleistä – Miika Nuutinen: ”Esityksemme ei ollut missään nimessä huono”
- Virallista: Niko Hämäläinen ei jatka KuPSissa
- Richard Jensen jätti Aberdeenin – siirtyy Kreikkaan
- HJK:lle järkyttävä pettymys ja Ilvekselle kunnon selkäsauna
- Interin puolustuslinja saa kovan paluumuuttajan Hollannista
- KuPS saa tutun vieraan Eurooppa-liigan karsinnoissa
- Komento FC Hakassa vaihtuu: väliaikaisvalmentaja ehti olla pestissään kaksi päivää, toimitusjohtaja hyppää apuvalmentajaksi
- Francesco Tottin poika, 19, virallisti uransa lopettamisen
- Djurgårdenin urheilujohtaja puhui Matias Siltasen tilanteesta: ”Jos se olisi hyvä vaihtoehto hänelle ja seuralle…”
- IF Gnistan teki peliliikkeitä siirtomarkkinoilla
- Miika Koskela siirtymässä Toni Korkeakunnaksen alaisuuteen
- Interin puolustuslinja saa kovan paluumuuttajan Hollannista
- Virallista: Niko Hämäläinen ei jatka KuPSissa
- KuPS saa tutun vieraan Eurooppa-liigan karsinnoissa
- Näkökulma: Naisjalkapalloilun väheksyminen on inhimillistä
- Richard Jensen jätti Aberdeenin – siirtyy Kreikkaan
- HJK putosi europeleistä – Miika Nuutinen: ”Esityksemme ei ollut missään nimessä huono”