La Ligan sunnuntain päätteeksi nähtiin varsin erikoislaatuinen peli. Ihan arkipäiväistä kun ei ole, että jalkapallo-ottelussa tehtaillaan peräti seitsemän osumaa.

Vastakkain olivat vieläpä kaksi La Ligan kärkipään seuraa. Sarjan kuudentena oleva Sevilla sai vieraakseen sarjakakkosen Atlético Madridin. Atlétilla oli Sevillasta tuoreita ikäviä muistoja, sillä Sevilla kaatoi Diego Simeonen ryhmän tammikuussa kahteen otteeseen cup-taiston molemmissa osaotteluissa.

Tänään oli kuitenkin toinen ääni kellossa. Atlético rakensi itselleen jopa murskaavan 5-0 -johdon, kunnes Sevilla iski kaksi lohtumaalia pelin viimeisellä kymmenminuuttisella.

Atléticon avausmaalin iski hyvässä vireessä kautensa tammikuussa aloittanut Diego Costa, jolle maali oli jo kauden viides.

OptaJose

@OptaJose
7 - Diego Costa has been directly involved in seven goals in his nine games for Atletico this season in all competitions (five goals and two assists). Roar.

Vieraiden toisesta, kolmannesta ja viidennestä maalista vastasi ranskalainen Antoine Griezmann. Välissä tolppien väliin osui Koke. Griezmann puhkaisi samalla kymmenen liigamaalin rajapyykin, kuten on tehnyt kaikilla aiemmillakin Atlético-kausillaan. Hattutemppu oli Atlético-kärjen ensimmäinen La Ligassa sitten joulukuun 2014.

WhoScored.com

@WhoScored
Antoine Griezmann: Has now scored 10+ league goals for the sixth campaign in a row, including every season he has been at Atletico Madrid #SevillaAtleti

OptaJose

@OptaJose
2 - Antoine Griezmann is the second La Liga player to reach double figures for both goals (16) and assists (10) this season in all competitions, after Lionel Messi (30 and 15). Update.

OptaJose

@OptaJose
2 - Antoine Griezmann is the second La Liga player to reach double figures for both goals (15) and assists (10) this season in all competitions, after Lionel Messi (30 and 15). Prince.

Vielä pelin lopussa Pablo Sarabia ja Nolito lievensivät Sevillan tuskaa kaventamalla tappiolukemiksi 2-5, mutta tuskinpa kotiyleisölle silti kovin hyvä maku jäi.

Sevillan suhteen suuria kysymysmerkkejä on tällä kaudella herättänyt joukkueen puolustuspelaaminen. Sevilla on päästänyt 25 sarjapelissä nyt jo 40 maalia. Koko liigassa on vain neljä joukkuetta, joiden päästettyjen maalien määrä on tätä suurempi: Deportivo La Coruña (53), Las Palmas (52), Real Betis (50) ja Real Sociedad (47).

Kaikista erikoisinta on kuitenkin, kuinka takaiskumaalit kasautuvat yhteen ryppääseen, sillä kyseessä oli jo neljäs sarjapeli, jossa Sevillan verkkoon isketään viisi maalia. Aiemmin saman tempun olivat tehneet Real Madrid (5-0), Real Betis (5-3) ja Eibar (5-1). Lisäksi lokakuisessa Mestarien liigan ottelussa Moskovan Spartak läksytti Sevillaa maalein 5-1.

Aziz Habouria

@azizhabouria
5 Madrid 5 Betis 5 Eibar 5 Atletico 😂😂😂😂😂
#SevillaAtleti
@cristobalsoria 😂

Sevillan tämänhetkisestä kaaoksesta ja ailahtelevuudesta kertoo sekin, että yllämainituista viidestä viiden takaiskun pelistä kolme on pelattu vuonna 2018. Aiemmin joukkue on sentään voinut luottaa kotitaikaansa, mutta nyt sekin on koetuksella. Ennen tätä päivää Sevilla oli nimittäin hävinnyt kotonaan vain kerran viimeisen 16 kuukauden aikana (edellämainittu 3-5 -tappio Real Betisille).

Vedonlyöjille Sevilla voi olla juuri nyt pienehkö painajainen, sillä niin arvaamaton nippu se on. Sevilla loisti cupissa Atléticoa vastaan, dominoi Manchester Unitedia vastaan Mestarien liigassa ja nousi 0-3 -asemasta tasoihin Liverpoolia vastaan. Samalla se voi kuitenkin kokea näitä viiden takaiskun iltoja miltei ottelussa missä hyvänsä.