Niklas Moisander derbyvoiton jälkeen: ”Olemme vielä kaukana tavoitteesta”
Kuva: Getty Images
Werder Bremen otti lauantaina kotikentällään elintärkeän 1-0 -voiton Hamburger SV:stä Pohjois-Saksan hegemoniaottelussa ”Nordderbyssä”. Tiiviin puolustuksen ottelu ratkesi bremeniläisten eduksi, kun HSV:n toppari Rick van Drongelen pani pallon omaan verkkoon 86. peliminuutilla.
Maajoukkueuransa päättyneisiin MM-karsintoihin lopettanut Huuhkajien ex-kapteeni Niklas Moisander pelasi tuttuun tapaan Werdan keskuspuolustuksessa täydet peliminuutit – kuten kaikissa joukkueen kilpailullisissa otteluissa sitten syyskuun lopun.
[readmore from=Moisander-Niklas]
– Oli helppo huomata, että ottelu oli molemmille seuroille ja kaupungeille äärimmäisen tärkeä. Viime kädessä me olimme kuitenkin kentällä ainoa joukkue, joka yritti hyökätä ja tehdä maalin. Olemme tietysti superonnellisia siitä, että myös onnistuimme siinä vähän ennen loppua, Moisander kuvaili pelin kulkua Kickerille.
– Hampurilaiset tekivät todella hyvää työtä. He pysyttelivät todella alhaalla ja erittäin tiiviinä, eikä meidän ollut helppoa löytää tilaa. Se johtui meistä, mutta myös siitä, miten vastustaja työskenteli.
Voiton myötä Bremen kasvatti eron suoran putoajan paikalla olevaan HSV:hen jo yhdeksään pisteeseen. HSV on ollut Bundesliigassa ainoana seurana mukana jokaisella kaudella, mutta nyt komea putki uhkaa päättyä. Hengähtää ei silti saa Bremenkään, sillä karsijan paikalla majaileva Mainz on sitä vain kaksi pistettä jäljessä.
– Ehdoton pääasia on, että haalimme lisää pisteitä. Haluamme saada etäisyyttä myös karsintapaikkaan. Sunnuntaina voimme vielä nauttia voitosta, mutta sitten meidän täytyy palata päiväjärjestykseen. Emme ole vielä pitkään aikaan tavoitteessamme, Moisander muistutti.
LUE MYÖS:
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa