Viime vuonna maailmalle lähteneellä Saku Ylätuvalla on tiistaina illalla edessään seurakauden tärkein ottelu, kun hän kohtaa hollantilaisen Ajaxin alle 19-vuotiaiden joukkueen kanssa Paris Saint-Germainin UEFA Youth Leaguessa.

Turnauksessa on mukana enää 16 parasta joukkuetta, ja Ajax panostaa kilpailuun suuresti.

Ylätupa, 19, teki läpimurtonsa viime kaudella Veikkausliigassa, kun Helsingin Jalkapalloklubi lainasi hänet Rovaniemen Palloseuralle. Heinäkuussa hän suuntasi takaisin Klubiin ja hetkeä myöhemmin Ajax osti hänet helsinkiläisiltä.

Alku uudessa seurassa oli lupauksia herättävä. Peliaikaa on tullut koko ajan ja maalejakin tasaiseen tahtiin sekä U19-sarjassa että Youth Leaguessa. Nyt vuorossa on toistaiseksi isoin haaste amsterdamilaisseuran riveissä.

– Harjoittelimme torstaina ensimmäistä kertaa Youth League -joukkueella ja mukaan on otettu pelaajia Jong Ajaxista (seuran kakkosjoukkue). Seura on koonnut tähän peliin parhaan mahdollisen joukkueen. Kyseessä on kauden tärkein pelimme, Ylätupa kertoo alle 19-vuotiaden EM-kotikisojen sivuilla.

– Tavoitteemme on mennä turnauksessa ihan päätyyn asti. Haluamme voittaa mestaruuden ja uskon, että tällä jengillä se on myös mahdollista.

Ajax tunnetaan seurana, joka panostaa ja luottaa nuoriin pelaajiin. Esimerkiksi Hollannin pääsarjan edellisellä kierroksella Ajaxin aloituskokoonpanon keski-ikä oli vain 23,4 vuotta.

Amsterdamin suurseurassa on tapana, että pelaajat liikkuvat joukkueiden välillä paljon. Ylätupa on pelannut ja harjoitellut viime syksystä lähtien seuran U19-pojissa. Hän on päässyt testaamaan tunnelmaa kakkosjoukkueessa muutamia kertoja ja pelannut joukkueen kanssa yhden harjoitusottelun. Edustusmiehistöön on kuitenkin vielä vähän matkaa.

– Jengeissä mennään täällä ihan edestakaisin. Meidänkin pelaajista osa treenaa välillä ykkösjoukkueen ja välillä Jongin kanssa. Treenipaikka voi vaihdella päivittäin. Jokainen askel ylöspäin tarkoittaa aina kovempaa ympäristöä.

– Omat pelini ovat menneet ihan hyvin, mutta ei ihan niin hyvin kuin ennen joululomaa. Olemme pelanneet vuoden vaihteen jälkeen enimmäkseen harjoitusotteluita.

– Haluan päästä ja minun pitääkin päästä miesten peleihin. Tasoero on tietysti iso. Junnupeleissä on paljon tempoa ja päästä päähän mennään jopa enemmän kuin miehissä, kun taktinen osaaminen on parempaa. Pelissä on siis myös erilaisuuksia.

Tärkeät ja isot ottelut eivät pääty kuitenkaan vielä keväällä, vaan Ylätuvalla ja hänen ikäluokallaan on edessä alle 19-vuotiaiden EM-lopputurnaus, joka pelataan Pohjanmaalla 16. heinäkuuta alkaen.

Suomi on isäntämaana mukana automaattisesti. Muut seitsemän joukkuetta ratkotaan 21.-27. maaliskuussa pelattavissa EM-jatkokarsinnoissa.

– Paikalla tulee olemaan vain Euroopan parhaat. Jos ajattelisin meille sopivimpia vastustajia, niin jättäisin pois juoksuvoimaisimmat ja isoimmat äijät. Tekniset ja taktiset Espanja, Belgia ja vaikka Ruotsi voisivat sopia. Ehkä se olisi ihannelohko.

– Iso tappio Hollannille (EM-esiturnauksessa) on todellakin jättänyt hampaankoloon, mutta saa nähdä pääsevätkö he kisoihin. Karsinnoista menee vain lohkovoittaja ja heille arvottiin Saksa, Norja ja Skotlanti.

Ylätuvan rooli Suomen kisajoukkueessa on suuri pelillisesti, mutta myös johtajana. Joukkue äänesti Leppävaaran Pallon kasvatin ryhmän kapteeniksi.

– On suurin kunnia mitä voin ajatella jalkapalloilijana, että saan pukea maajoukkuepaidan ja kantaa vielä kapteenin nauhaa.