Real Madridin kapteeni Sergio Ramos ei peitellyt pettymystään lauantai-iltaisen ottelun jälkeen. Real Madrid menetti jälleen johtoasemansa ja päästi Levanten tasoihin ottelun loppuhetkillä.

Ramos myönsi 2-2-tasapeliin päättyneen ottelun jälkeen, että Realin kausi on ollut todella iso pettymys.

– Meidän on täytynyt tehdä jotain todella huonosti, koska ei ole normaalia, että olemme näin kaukana Barcelonasta. Olemme menettäneet niin paljon pisteitä peleistä, joita olemme hallinneet, Ramos harmitteli Marcan mukaan.

Ramos teki Realin avausmaalin Levantea vastaan jo 11. minuutilla. Samalla hänestä tuli ensimmäinen puolustaja La Ligassa, joka on tehnyt vähintään yhden maalin 14 peräkkäisellä kaudella. Se ei kuitenkaan ottelun jälkeen lohduttanut.

– Tämä on ollut yksi huonoimmista vuosistani ja Mestarien liiga on ainoa, mitä meillä on jäljellä. Meidän täytyy olla yhtenäisiä, koska se on ainoa tapa, jonka avulla voimme tehdä edes jotain siinä kilpailussa, Ramos lausui rehellisesti.

Henkilökohtaiset virheet ovat maksaneet Realille. Ramos korostikin, että heidän täytyy saada virheet pois, mikäli he haluavat menestyä Mestarien liigassa.

– Se häiritsee meitä kaikkia, ei vain minua. Kun nouset hankalasta asemasta ja menet johtoon ja sitten päästät vastustajan tasoihin viisi minuuttia ennen päätösvihellystä.

– Jalkapallossa tällaista tapahtuu, mutta Real Madridilla on velvollisuus pelata hyvin, Ramos sanoi.

Real Madridin seuraava todellinen haaste on reilun viikon päässä, jolloin Los Blancos kohtaa Paris Saint-Germainin Mestarien liigan ensimmäisellä jatkopelikierroksella.