FIFA-virus iski rajusti Teksasiin – ensin loukkaantui avauksen mies, sitten varamies ja sitten varamiehen varamies

FIFA-virus säästi puraisultaan useimmat maaliskuussa harjoituspelejä pelanneet huippumaat, mutta viime yönä Teksasissa rysähtikin sitten oikein kunnolla. Meksikon ja Kroatian välisesssä ystävyysottelussa tulos oli lopulta melko yhdentekevä, sillä ottelussa loukkaantui peräti viisi pelaajaa.
Kroatialta pelin jättivät jo avausjaksolla kesken Atlético Madridin laitapuolustaja Sime Vrsaljko sekä Fiorentinan keskikenttämies Milan Badelj. Alustavien tietojen mukaan Vrsaljkon saama tälli on lievää sorttia, mutta Badeljin polvivaivasta voi koitua syvempääkin huolta.
Meksikolle peli oli vielä paljon kohtalokkaampi, sillä se menetti sairastuvalle peräti kolme pelaajaa, joista kahden MM-kisatkin ovat uhattuna. Loukkaantumisia sävytti vieläpä erikoinen ”ketjureaktio”.
Ensin 12. minuutilla kolmen topparin linjan oikea toppari Néstor Araújo loukkasi vasenta polveaan. Araújo kiidätettiin sairaalaan tutkittavaksi. Tutkimuksissa selvisi, että polven ristisiteet eivät ole vaurioituneet. Santosin toppari voi silti yhä joutua leikkaukseen. Päätös tehdään, kunhan turvotus laskee. MM-kisoihin ehtiminen on yhä mahdollista, mutta epävarmaa.
Araújon korvasi kentällä Porton toppari Diego Reyes. Reyes puolestaan joutui jäämään tauolla koppiin lihasvamman takia. Hänen vammansa ei uskota vaarantavan MM-kisoihin osallistumista.
Epäonnisempi oli sitten Reyesin paikan kentällä ottanut Eintracht Frankfurtin Carlos Salcedo. Salcedon solisluu murtui, ja olkapää tullaan todennäköisesti leikkaamaan. Salcedon seurajoukkuekausi on ohi, mutta MM-kisoihin ehtiminen on vielä hieman mahdollista.
Toipumisaika-arvioissa auttaa, että Salcedo koki saman vamman myös viime kesän Confederations Cupissa, ja tuolloin hän toipui pelikuntoon 80 päivässä. Näin ollen hän voisi ehtiä kuntoon juuri ja juuri Meksikon avausottelun alla.
Dallas on ollut Meksikon maajoukkueelle kohtalokas pelipaikka, sillä neljä vuotta sitten samalla stadionilla pelatussa ottelussa loukkaantui José Juan Vázquez. ”Gallitolta” jäivät vamman takia MM-kisat 2014 väliin.
Itse ottelun voitti Kroatia maalein 1-0. Miguel Layún aiheutti kömpelöllä rikkeellään Tin Jedvajta kohtaan rangaistuspotkun, eikä Barcelonan Ivan Rakitic 11 metristä erehtynyt.
Lähde: Mediotiempo
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Katso: Naatan Skyttä iski maalin Ranskassa
- Bayern München ei saanut lisäetua Celticiä vastaan – Uefalta tiukka linjaus jatkoa ajatellen
- Haastattelu: Daniel O’Shaughnessy kertoi millaista jalkapalloa HJK:n pitäisi pelata – siviilielämän työt saavat vielä odottaa: ”Paloa riittää vielä niin paljon”
- Italialaisseuran sirkus jatkuu – Alessandro Nesta palkattiin takaisin alle kaksi kuukautta potkujen jälkeen
- HJK vahvisti valmennustiimiään: ”Kaikki uskaltavat tuoda näkemyksiään pöytään”
- Benjamin Källman nousi Puolan pääsarjan maalipörssin kärkipaikalle
- Viljami Sinisalo torjui nollapelin Celtic-debyytissään
- Simo Valakarin St. Johnstone jo neljän ottelun voittoputkessa – eteni cupin puolivälieriin
- Teemu Pukki jäi maaleitta debyytissään – Gnistan jatkoi vahvoja otteitaan
- Ranskan suurseura kiinnostunut Paul Pogbasta – tästä syystä sopimusta ei syntynyt jo tästä kaudesta