Gianluigi Donnarummaa viedään taas – maalivahti itse toppuuttelee huhuja: ”Olen rauhallinen”
Kuva: Getty Images
AC Milanin maalivahti Gianluigi Donnarumman huhutaan jälleen olevan jättämässä seuransa.
Viime kesänä 19-vuotias superlupaus oli siirtohuhujen keskellä, mutta mediarumban päätteeksi hän päätti jäädä Milanoon. Tuolloin Milanin kannattajat syyttivät Donnarummaa ahneeksi ja heittivät tämän maalille väärennettyjä seteleitä ottelun aikana.
Nyt siirtohuhut ovat uudelleen nousseet pintaan sen jälkeen, kun Donnarumman isän kerrottiin riitautuneen AC Milanin kanssa. Vastaavasti Donnarumman agentti Mino Raiola on huonoissa väleissä Serie A:ssa kuudennella sijalla olevan seuran kanssa.
Donnarumman siirtoa odotetaan myös sen vuoksi, että Napolin maalivahti Pepe Reina on väitetysti läpikäynyt yleensä sopimusta edeltävän lääkärintarkastuksen Milanissa.
Donnarumma on kuitenkin toppuutellut mediaa ja kertonut olevansa tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseensa.
– Tällä hetkellä olen rauhallinen ja tyytyväinen seurassa. Meillä on ehdottomasti kasassa hyvä porukka, Donnarumma kertoi.
Huiman kehityspotentiaalin omaavan Donnarumman arvellaan hamuavan Milania korkeammalle. Milanin haaveet Serie A:n mestaruudesta ovat karanneet jo kauan sitten. Vastaavasti jatko Eurooppa-liigassa näyttää heikolta, sillä Milan hävisi ensimmäisen osaottelun Arsenalia vastaan kotonaan lukemin 2-0.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?
- Jarkko Wissin SJK:lle kylmää kyytiä Töölössä – ”Parannamme vielä”
- HJK:n kasvatit loistivat sarja-avauksessa – Joonas Rantanen: ”Lämmittää mieltä”
- Huuhkajien ex-valmentaja Roy Hodgson, 78, palasi – heti voitto!
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?
- Huuhkajien ex-valmentaja Roy Hodgson, 78, palasi – heti voitto!
- Jari Litmanen: jättiyllätys!
- Harry Kanen tulevaisuudesta uutta tietoa – Bayern-pomo kommentoi asiaa
- Jarkko Wissin SJK:lle kylmää kyytiä Töölössä – ”Parannamme vielä”