Lähde: Arsenal luopuu huippulupauksesta ensi kesänä – kauppahinta 56 miljoonaa
Kuva: Getty Images
Dailymail kertoo Arsenalin olevan valmis luopumaan puolustaja Hector Bellerinistä ensi kesänä. Lähteen mukaan Arsenalin penkin alle mennyt kausi on vahvistanut seurajohdon aikeita uudelleenrakentaa joukkue tulevan kesän aikana.
Bellerin oli viime kesänä Manchester Cityn kiikarissa. Tuolloin siirto jäi kutenkin tapahtumatta ja City hankki Kyle Walkerin. Nyt Cityn valmentaja Pep Guardiola voi alkaa uudelleen suunnitella espanjalaispuolustajan hankkimista, sillä Arsenalin kerrotaan luopuvan miehestä noin 56 miljoonan euron hinnalla.
22-vuotiasta Belleriniä pidetään yhtenä Euroopan kirkkaimmista tulevaisuuden tähdistä. Lähde kertoo muun muassa Juventuksen olevan kiinnostunut Bellerinin palveluksista.
Arsenalin kerrotaan kaipaavan lisätuloja joukkueen uudelleenrakentamiseen. Bellerinistä saatavilla tuloilla seuralla olisi hyvä pohja aloittaa uuden joukkueen kasaaminen. Osana uudelleenrakennusta lontoolaisseuran ounastellaan luopuvan myös pitkäaikaisesta valmentajasta Arsene Wengeristä.
LUE MYÖS:
- Barcelona havittelee Man Unitedin 15-vuotiasta huipputalenttia
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa
- Virallista: Niklas Vidjeskog sai valmentajapestin Ruotsista
- Joonas Rantanen kertoi, millaista jalkapalloa HJK haluaa pelata ensi kaudella
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Expressen: Ilveksen urheilujohtaja saamassa huippupestin Ruotsista
- Barcelona havittelee Man Unitedin 15-vuotiasta huipputalenttia
- Virallista: Niklas Vidjeskog sai valmentajapestin Ruotsista
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa
- Haastattelu: Pieni rooli yllätti Adeleke Akinyemin – ”Mietin, olenko niin huono pelaaja?”