Lähde: Menehtynyt Fiorentina-kapteeni kävi lääkärintarkastuksessa vain päiviä ennen kuolemaansa
Kuva: Getty Images
Sunnuntaina menehtyneen 31-vuotiaan Fiorentina-kapteenin Davide Astorin kuolema on yhä osittain mysteeri. Italian A-maajoukkueessakin pelannut Astori kuoli hotellihuoneessaan ennen vieraspeliä Udinesea vastaan.
Puolustajan kuolinsyyksi ilmoitettiin sydänkohtaus, mutta asiaa tutkitaan edelleen. Astorille suoritetaan tiistaina ruumiinavaus, eikä rikoksenkaan mahdollisuutta ole tiettävästi vielä täysin poissuljettu.
Saksalainen Bild-lehti kertoo, että Astori kävi lääkärintarkastuksessa vain neljä päivää ennen kuolemaansa. Firenzeläisessä sairaalassa tehdyssä kontrollissa ei ilmennyt mitään epäilyttävää.
– Ruumiinavauksella pyritään varmistamaan, olisiko joku voinut antaa Astorille jotain, Udinen valtionsyyttäjä Antonio De Nicolo selvittää.
[readmore from=Astori-Davide]
Mitään varsinaista rikosepäilyä tai ainuttakaan epäiltyä tutkijoiden tiedossa ei ole.
Astorin muistoksi järjestetään muistotilaisuus tulevana torstaina. Tuolloin fanitkin voivat jättää suosikilleen hyvästit.
Maanantaina julkisuuteen levisi tietoja, joiden mukaan Fiorentina on päättänyt viimeistellä jatkosopimuksen, josta Astorin kanssa neuvoteltiin vain hetkeä ennen miehen kuolemaa. Uutisten mukaan Astorin palkka lahjoitettaisiin suoraan hänen leskelleen ja tyttärelleen. Fiorentina kuitenkin kiistää kotisivuillaan nämä tiedot ja julisti uutiset valeuutisiksi.
Lähde: Sport1
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yllätyspaluu? Luis Suárez, 39, haluaa MM-kisoihin: ”Minun olisi mahdotonta kieltäytyä”
- Perinteikäs suurseura vaihtoi logonsa – raivo repesi
- VAR-kohu Mestarien liigan ottelun jälkeen – näin Barcelona reagoi
- Juha Mieto: yllätysvierailu Veikkausliigassa
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Juha Mieto: yllätysvierailu Veikkausliigassa
- VAR-kohu Mestarien liigan ottelun jälkeen – näin Barcelona reagoi