Nuori Huuhkaja-tähti onnistui maalinteossa Valko-Venäjän cupissa
Kuva: Juha Tamminen
Suomen A-maajoukkueen laitahyökkääjä Pyry Soiri onnistui sunnuntaina maalinteossa, kun hänen joukkueensa Šah’tsjor Salihorsk päihitti Dnepr Mogilevin 3-1 Valko-Venäjän cupin puolivälierien ensimmäisessä osassa.
Soiri, 23, vastasi joukkueensa toisesta maalista 75. minuutilla. Hän syötti myös Salihorskin kolmannen maalin, jonka iski Yuri Kovalev.
Šah’tsjor Salihorsk ja Dnepr Mogilev kohtaavat puolivälierien toisessa osaottelussa ensi lauantaina.
Valko-Venäjän pääsarja alkaa huhtikuun alussa. Viime kaudella Soiri ja Salihorsk sijoittuivat sarjassa kolmanneksi, kolmen pisteen päähän mestari BATE Borisovista, joka voitti Valko-Venäjän liigan 12. kerran peräkkäin.
Soiri siirtyi Salihorskiin heinäkuussa 2017 Vaasan Palloseurasta. Hän iski ensimmäisellä kaudellaan Valko-Venäjällä kolme maalia 22 ottelussa. Soiri käväisi tammikuussa testillä Tanskan Superliigan Silkeborgissa.
Huuhkajissa hän debytoi viime vuoden lokakuussa MM-karsintaottelussa Kroatiaa vastaan tehden Suomen ainoan maalin 1-1-tasapelissä. Nyt hänellä on kasassa neljä miesten maaottelua, joissa hän on iskenyt kaksi osumaa ja antanut kaksi maalisyöttöä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista