Suomen maajoukkuevahdin päävalmentaja sai potkut – väheneekö kasvanut vastuu?
Kuva: Getty Images
Englannin Mestaruussarjassa pelaava Reading on antanut potkut managerilleen Jaap Stamille. Readingissa pelaa suomalainen maalivahti Anssi Jaakkola.
Reading on tällä hetkellä sarjassa vasta sijalla 20. Eroa putoamisviivaan on vain kolme pistettä. Stam johdatti viime kaudella Readingin upeasti Mestaruussarjan pudotuspelien finaaliin, jonka voittaja eteni Valioliigaan. Reading hävisi Huddersfieldille ratkaisevan ottelun.
Tällä kaudella Readingin taival on ollut suuri pettymys. Viimeisestä 19 sarjaottelusta joukkue on onnistunut voittamaan vain yhden.
– Tarkan harkinnan jälkeen tulimme siihen päätökseen, että tämä on tehtävä. Keskitymme nyt löytämään oikean henkilön jatkamaan seuran peräsimessä, seuran tiedotteessa kerrottiin.
Huuhkajien mukana tällä hetkellä Turkissa leireilevä maalivahti Anssi Jaakkola onnistui juuri saamaan Stamin luottamuksen. Suomalaivahti on pelannut viimeisessä neljässä ottelussa peräkkäin. Nähtäväksi jää, miten Stamin potkut vaikuttavat Jaakkolan kasvaneeseen rooliin. Readingin toinen maalivahti on italialainen Vito Mannone, joka tuotiin seuraan viime kesänä 2,3 miljoonalla eurolla.
Stam on tehnyt upean pelaajauran edustaen muun muassa Manchester Unitedia ja AC Milania. Readingissa Stam oli ensimmäistä kertaa päävalmentajana isossa seurassa. Sitä ennen Stam työskenteli muun muassa Ajaxissa apuvalmentajana.
LUE MYÖS:
- Miika Takkula sai huippupestin Ruotsista: ”Olen todella ylpeä”
- Virallista: Miika Takkula jättää Ilveksen – seura nimesi uuden urheilujohtajan
- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut
- HJK nappasi ulkomaalaispelaajan toisesta liigaseurasta
- Barcelona havittelee Man Unitedin 15-vuotiasta huipputalenttia
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa
- Virallista: Niklas Vidjeskog sai valmentajapestin Ruotsista
- Joonas Rantanen kertoi, millaista jalkapalloa HJK haluaa pelata ensi kaudella
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta

- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”