Agentti: Valioliigan tanskalaistähti uteli siirrosta isompaan seuraan – ”Mitä minun pitää tehdä?”
Kuva: Getty Images
Tottenhamin tanskalaistähti Christian Eriksen on udellut tietoja isompaan seuraan liittymisestä, väittää agentti Bayram Tutumlu.
Vuodesta 2013 lähtien Tottenhamia edustanut Eriksen, 26, on iskenyt tällä kaudella Valioliigassa kymmenen osumaa ja antanut saman verran maalisyöttöjä päälle.
Eriksenin maanmiestä, tanskalaislegenda Michael Laudrupia, edustava Tutumlu, kertoi tanskalaislehti BT:n haastattelussa, että Tottenhamin pelintekijä oli kysynyt häneltä neuvoja suurempaan seuraan siirtymisestä.
– Christian Eriksen kutsui minut syyskuussa taloonsa Lontooseen ja kysyi minulta, mitä hänen tulee tehdä, jotta hän voi lähteä ”Spursista”, sanoi Tutumlu Daily Mailin mukaan.
– Kerroin hänelle, että todella iso seura haluaa hänet.
Tutumlun mukaan muun muassa Barcelonan seurapresidentti Josep Bartomeu kuuluu Eriksenin ihailijoihin.
– Barcelonan presidentti Josep Maria Bartomeu kertoi meille, että Eriksenistä tulee Tanskan seuraava suuri pelaaja Michael Laudrupin jälkeen, kun olimme vierailemassa Barcelonassa neuvonantajani Evren Sahinin ja Bröndbyn omistajan Jan Bech Andersenin kanssa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan

- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin