Bayern München tiedotti perjantaina, että kroatialaisesta Niko Kovačista tulee päävalmentaja Jupp Heynckesin seuraaja kuluvan kauden jälkeen.

Kovač, 46, siirtyy Bayerniin Eintracht Frankfurtista. Hän allekirjoitti müncheniläisten kanssa kolmen vuoden sopimuksen.

Bayernin seurapresidentti Uli Hoeneß valotti lauantaina valmentajahaun taustoja ja kertoi muun muassa, että Kovač oli heidän kolmas vaihtoehtonsa joukkueen käskyttäjäksi, Heynckesin ja Thomas Tuchelin jälkeen.

– Valmentajan hausta sai kuvan, että se oli pitkä ja epätoivoinen projekti. Sekä minä ja (urheilutoimenjohtaja) Hasan Salihamidžić yritimme todella, todella pitkään suostutella Juppia jäämään, sanoi Hoeneß FourFourTwon mukaan.

– Kun tajusimme, että hän (Heynckes) ei aio ryhtyä siihen, me siirryimme keskustelemaan vapaan valmentajan, Thomas Tuchelin kanssa.

– Hän kertoi meille, että hän oli jo päättänyt (siirtyä muualle). Se oli sääli, mutta se ei ollut shokki meille.

– Muutamaa päivää myöhemmin me tapasimme seuran sisäisesti ja päätimme, että ykkösvaihtoehtomme on nyt Niko Kovač. Siten se tapahtui.