Bayern München sai pettyä taas – Leverkusenille tärkeä jatkosopimus: ”Täällä on kehittymässä jotain supersuurta”
Bayern München sai pettyä jo toisen kerran. Bundesliigajätti havitteli huippulupaavaa Julian Brandtia riveihinsä jo vuonna 2013, mutta tuolloin nuorukainen valitsi Bayer Leverkusenin. Brandtin ensimmäinen sopimus oli umpeutumassa kesällä 2019, joten monet uskoivat miehen siirtyvän tänä kesänä Müncheniin. Vaan toisin kävi.
Bayer Leverkusen tiedotti keskiviikkona tehneensä jatkosopimuksen nyt 21-vuotiaan Brandtin kanssa. Uusi kontrahti pitää keskikenttäpelaajan Leverkusenissa kesään 2021.
– Onnistuimme vakuuttamaan yhden kaikkein tavoitelluimmista saksalaisista pelaajista siitä, että hänen kannattaa jatkaa kanssamme yhteistä matkaa, Leverkusenin toimitusjohtaja Michael Schade kommentoi seuran tiedotteessa.
– Se, että onnistuimme päihittämään todelliset suurseurat niin koti- kuin ulkomaillakin, on meiltä mahtava voitto.
17-vuotiaana Leverkuseniin siirtynyt Brandt on tehnyt tällä kaudella joukkueelleen Bundesliigassa kuusi maalia ja antanut neljä maalisyöttöä. Yhteensä saldo 126 bundesliigaottelusta on 24 maalia ja 25 maalisyöttöä. MM-kisoihin vahvasti tyrkyllä oleva Brandt on pelannut Saksan A-maajoukkueessa 14 ottelua. Nuorukaisen palkintokaapista löytyy vuoden 2016 olympiahopea sekä viime vuoden Confederations Cupin mestaruus.
– Viihdyn Leverkusenissa erittäin hyvin, ja minusta tuntuu, että täällä on kehittymässä jotain supersuurta. Siitä osoitukseksi käyvät myös Jonathan Tah’n ja Lars Benderin jatkosopimukset, Brandt itse sanoo.
– Me kaikki uskomme vakaasti siihen, että tämä joukkue pystyy voittamaan jotain. Haluamme voittaa mestaruuksia.
Bayer Leverkusenissa pelaa myös Huuhkajien Joel Pohjanpalo. Lisäksi Suomen ykkösvahtia Lukas Hradeckya viedään huhuissa Werkselfiin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Upea osuma: Jari Litmanen, 55, yllätti veskarin lähes puolesta kentästä – katso video
- Jalkapallon MM-kisat 2026: Joukkueet ja pelaajat
- Kaan Kairinen Saksaan? Bundesliigaseura valmis maksamaan ison siirtokorvauksen
- Jani Honkavaara pettyi Djurgårdenin suoritukseen: ”Se on vastuullani”
- Lehti: Ville Koski siirtymässä pysyvästi Alavésiin
- Nyt se on varmaa! Neymar palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Suomi on yksi jalkapallon isoista vientimaista – MM-kisaisäntä jää taakse
- Nazinhosta Lukas Hradeckyn seurakaveri?
- Ronald Koeman junior pisti isäänsä paremmaksi – maalivahti teki maalin
- Neymar menetti hermonsa vuoden tärkeimpänä päivänä – oliko se siinä?
- Odotetuin MM-kokoonpanojulkistus tänään suorana netissä
- Suomi on yksi jalkapallon isoista vientimaista – MM-kisaisäntä jää taakse
- Ronald Koeman junior pisti isäänsä paremmaksi – maalivahti teki maalin
- Nyt se on varmaa! Neymar palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Neymar menetti hermonsa vuoden tärkeimpänä päivänä – oliko se siinä?
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Nazinhosta Lukas Hradeckyn seurakaveri?
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Ville Koskelle toinen ysikymppinen La Ligassa – Alavés säilytti sarjapaikkansa
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle