HS: Toni Koskela sopi RoPS:n profiiliin täydellisesti – ”Rajamäet ja muut vapaat nimet on jo nähty”
Kuva: Juha Tamminen
Rovaniemen Palloseura on ollut Veikkausliigan alkukauden ykkösilmiö.
Monissa ennakoissa sarjan häntäpäähän ennustettu RoPS on aloittanut kautensa viidellä voitolla ja yhdellä tasapelillä. Tehtyjä maaleja on yhdeksän, päästettyjä nolla. Ottelun vähemmän pelannut Helsingin Jalkapalloklubi on sarjassa toisena, kuuden pisteen päässä rovaniemeläisistä.
Kärkikaksikon asetelma on siinäkin mielessä erikoinen ja hauska, että RoPS hankki päävalmentajansa, Toni Koskelan, HJK:n kakkosjoukkueesta Klubi 04:stä.
Edesmennyt pelaajien asianhoitaja Ville Lyytikäinen oli suositellut Koskelaa, 35, RoPS:lle jo kolme vuotta sitten. Kun päävalmentaja Juha Malinen siirtyi Rovaniemeltä alle 21-vuotiaiden maajoukkueen valmentajaksi, tiesi RoPS:n puheenjohtaja Risto Niva, kenet hän haluaa tavoittaa.
– Mikä olisi parempi kuin nuori nälkäinen valmentaja, kun yritämme kehittää nuoria. Marko Rajamäet ja muut vapaat nimet on jo nähty, Niva kertoo Helsingin Sanomille päävalmentajavalinnan taustoista.
RoPS onkin osoittautunut jo monen vuoden ajan hyväksi kasvupaikaksi nuorille pelaajille. Tämä on näkynyt esimerkiksi siten, että varsinkin HJK:sta on suunnannut pohjoiseen pelaajia lainalle tai vakituisella siirrolla.
Pääkaupungin suurseurassa peliajasta kilpaillaan kotimaisten ja kansainvälisten huippujen kanssa. Koskelan mukaan nuoret tietävät saavansa RoPS:ssa reilun mahdollisuuden.
– Sitäkään ei sovi väheksyä, että monet lähtevät isän ja äidin ruokapöydästä kauemmas kodista ja joutuvat itsenäistymään ja ottamaan enemmän vastuuta elämästään. Luulen, että se tekee monelle hyvää, arvelee Koskela HS:lle.
RoPS on Koskelan ensimmäinen päävalmentajapesti Veikkausliigassa. Hän oli vuodesta 2013 lähtien HJK:n edustusjoukkueen valmennusryhmässä mukana ja kolme viime vuotta Klubi 04:n päävalmentajana.
– Olen sillä tavalla onnekkaassa asemassa, että olen saanut tehdä työtä suomalaisten huippuvalmentajien kanssa HJK:ssa. En puhu vain edustusjoukkueen valmennuksesta, vaan myös HJK:n akatemian valmentajista.
Myös HJK:n päävalmentaja Mika Lehkosuo on vakuuttunut entisen työtoverinsa aikaansaannoksista napapiirillä.
– Toni Koskela on onnistunut tosi hyvin roolittamaan omien pelaajiensa vahvuudet siihen sapluunaan. RoPS pelaa todella hyvin järkevästi roolitettuna ja pelaajat täyttävät kentän hyvin. Siinä on sitä positional play -pelitapaa, jota Koskela toteutti Klubi-04:ssä, Lehkosuo kehuu HS:lle.
LUE MYÖS:
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”