Huuhkajapuolustajalta nolo oma maali Yhdysvalloissa (Video)
Kuva: Juha Tamminen
Suomen maajoukkuepuolustaja Jukka Raitala sai lauantai-illan MLS-ottelussa huomiota. Montreal Impactin pelaaja teki nolon oman maalin, kun joukkue kohtasi kotinurmellaan Los Angeles FC:n.
Raitala tökkäsi toisen jakson alussa vastustajan kulmapotkun liukumalla suoraan omaan nuottaan. Impact hävisi ottelun lopulta vieraissa 5-3-numeroin.
29-vuotias Raitala siirtyi Montrealiin täksi kaudeksi toisesta MLS-seurasta Columbus Crew’sta. Suomalainen on avannut seitsemässä ottelussa.
Voit katsoa Raitalan oman maalin tästä.
- HJK ei pystynyt iskemään voittomaalia – Joonas Rantanen: ”Meillä oli tänään mahdollisuus saavuttaa jotain suurta”
- Teemu Pukki kommentoi SuomiFutikselle: ”Jälkikäteen hienointa on ollut …”
- Sunnuntaina todistettiin yhtä kaikkien aikojen sulamisista
- Veikkausliigan paras maalivahti saattaa vaihtaa seuraa – ”Sain kaiken, mistä olisin ikinä voinut haaveilla”
- FC Interin avainpelaajan tulevaisuus auki: ”Odotellaan työtarjouksia”
- Lionel Messi teki historiaa – tähän ei ole pystynyt kukaan muu
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Euroopan- ja maailmanmestari palasi eläkkeeltä: maali ja ottelun paras pelaaja
- LIVESEURANTA: FC Inter voittaa Veikkausliigan mestaruuden – HJK pelasi tasan!
- Glen Kamara osui ensimmäistä kertaa QPR-paidassa – nousi sankariksi