Jami Puustinen uskoo Hongan avausvoittoon: ”Tekeminen vaikuttaa todella hyvältä”
Kuva: Juha Tamminen
Liiganousija FC Honka on edelleen voitoitta kolmen ottelun jälkeen. Hongan entinen hyökkääjä Jami Puustinen uskoo voittotilin aukeavan lauantaina FC Interiä vastaan.
Vuonna 2012 uransa lopettanut hyökkääjä Jami Puustinen siirsi peliuran jälkeen katseet kohti opiskeluja ja työelämää. Nopeista jaloistaan tunnettu Puustinen on laskeutunut tukevasti peliuransa jälkeen.
– Aloitin työt aika nopeasti pelaajauran jälkeen ja nyt Tampereen kauppakorkeakoulusta saan syksyllä kandin paperit. Siitä sitten maisteriksi ja on tässä välissä ehditty naimisiinkin. Pelkkää hyvää kuuluu, Puustinen kertoo nykykuulumisiaan SuomiFutis-sivustolle.
Puustinen myöntää jättäneensä myös jalkapallon seuraamisen uransa päätyttyä. Hiljalleen jalkapallo on kuitenkin astunut jälleen mukaan entistä vahvemmin.
– Jalkapalloa tulee nykyään seurattua taas enemmän ja enemmän. Silloin kun lopetin, niin katkaisin kaikki. En seurannut jalkapalloa paikan päältä enkä telkkarista. Nyt on kuitenkin tullut käytyä enemmän peleissä ja minulla oli myös valmennuskuvioita FC Espoossa, mutta nyt ne ovat hieman jäissä, kun Tampereen kuviot tulivat. Entisiä Hongan pelikavereiden edesottamuksia tuli kyllä seurattua myös uran jälkeen.
Espoolaisen jalkapallokoulun kasvatti lähti nuorena poikana Manchester Unitedin akatemiaan, josta hän palasi Suomeen ja Hongan riveihin. Hongassa hän pelasi yhteensä kuusi kautta ja seura on edelleen lähellä hänen sydäntään.
– Honkaa tulee seurattua lähempää ja katsottua pelejä. Muista seuraan lähinnä tuloksia. Honka on tärkein.
Puustinen oli osana Hongan ensimmäistä tulemista, mutta lopetti uransa ennen kuin seuran vaikeudet alkoivat. Honka joutui hakemaan vauhtia Kakkosesta, mutta palasi viime kauden päätteeksi Veikkausliigaan. Puustinen on iloinen Hongan nykytilanteesta.
– Hommat näyttävät tällä hetkellä tosi hyvältä. En ollut silloin mukana, kun rahaongelmat olivat enkä ole muuta niistä kuullut kuin huhuja. Tällä hetkellä siellä näyttää olevan kuitenkin todella ammattimaista toimintaa ja olen ylpeä, että Honka on takaisin liigassa. Tekeminen vaikuttaa todella hyvältä, kehuu Puustinen.
Honka jahtaa avausvoittoaan lauantaina, kun se isännöi FC Interiä. Puustinen on luottavainen, että pisteet jäävät Tapiolaan.
– Odotan ottelusta avausvoittoa Hongalle ja pelin lähtevän rullaamaan sen jälkeen. Joukkueessa on tapahtunut paljon muutoksia ja menee aina hetki ennen kuin palaset loksahtavat. Muistan omilta peliajoilta, että Inter oli aina tosi paha vastustaja. Odotan tiukkaa matsia, mutta uskon Hongan voittavan, ennakoi Puustinen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Neymar menetti hermonsa vuoden tärkeimpänä päivänä – oliko se siinä?
- Odotetuin MM-kokoonpanojulkistus tänään suorana netissä
- SJK:n pelaaja valittiin kesän MM-lopputurnaukseen
- Fabrizio Romano: José Mourinho siirtyy Real Madridin peräsimeen
- Lukas Hradeckyn AS Monacon kausi päättyi pettymykseen – takaportti auki europeleihin
- Pohjanpalon ja Jorosen Palermo koki valtavan takaiskun – Inzaghi: ”Täysin epäonnistunut ottelu”
- Ville Koskelle toinen ysikymppinen La Ligassa – Alavés säilytti sarjapaikkansa
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Melkoinen vastaanotto: Suomen uudet peliasut paljastivat ruman totuuden
- Harry Kanen maalit eivät riittäneet Bundesliigan parhaan pelaajan palkintoon
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Virallista: Robert Lewandowski jättää Barcelonan
- Ville Koskelle toinen ysikymppinen La Ligassa – Alavés säilytti sarjapaikkansa
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Pohjanpalon ja Jorosen Palermo koki valtavan takaiskun – Inzaghi: ”Täysin epäonnistunut ottelu”
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin