JJK:lta erikoinen valmennusratkaisu: Kaksi päävalmentajaa, joista toinen pelaajavalmentaja
Kuva: Juha Tamminen
JJK putosi viime kauden jälkeen Ykköseen. Kerroimme aiemmin, että JJK:n pitkäaikainen päävalmentaja Juha Pasoja jätti joukkueen ja lähti unelmiensa perässä Ghanan pääsarjaan, lue lisää. Ensi kaudella JJK:ta luotsaa Janne Korhonen sekä Mikko Manninen.
JJK:n ratkaisusta tekee erikoisen kaksi asiaa. Ensinnäkin JJK:n tiedotteen mukaan molemmat valmentajat työskentelevät samalla tittelillä eli päävalmentajina. Lisäksi Manninen jatkaa myös JJK:n pelaajana.
– Mikko ja Janne täydentävät osaamiseltaan toisiaan. Molemmat tuntevat seuran vaatimukset, toimintatavat ja tavoitteet, JJK:n toimitusjohtaja Caius Forsberg kertoi seuran nettisivuilla.
Korhonen on työskennellyt Pasojan apuvalmentajana aiemmin, jonka lisäksi hän on vastannut myös maalivahtien valmentamisesta. Korhonen työskentelee myös jatkossa maalivahtien kanssa.
Manninen sen sijaan on totuttu näkemään JJK:n keskikentällä. 32-vuotias Manninen pelasi viime kaudella Veikkausliigassa 28 ottelua.
– Käytännön tasolla homma toimii niin, että minä vastaan pelitavan ja pelaamisen sekä harjoitusten sisällön suunnittelusta. Janne toimii harjoitusten sisällä ja ottelutapahtumissa vastuuroolissa, kun minä toimin itse pelaajana. Janne vastaa myös erikoistilanteista ja toki maalivahdeista, Manninen kertoi.
Ykkönen käynnistyy lauantaina 28. huhtikuuta. JJK kohtaa ensimmäisellä kierroksella nousijakandidaatti KPV:n kotikentällään.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa