Max Meyer lähtee Schalkesta ovet paukkuen: ”Se oli hävytöntä, ja tuntui minusta kiusaamiselta”
Kuva: Getty Images
Bundesliigan kakkosena oleva Schalke ilmoitti viime viikonloppuna, että 22-vuotias Saksan maajoukkuemies Max Meyer tulee jättämään seuran tuleva kesänä. Meyerin sopimus päättyy tähän kauteen, joten hän pääsee siirtymään uuteen seuraansa siirtokorvauksetta.
– Suhtaudumme tilanteeseen hyvin ammattimaisesti. Kummaltakaan osapuolelta ei ole kuulunut eikä kuulu ainuttakaan pahaa sanaa, Schalken urheilujohtaja Christian Heidel kommentoi lehdistötilaisuudessa.
Heidel kuitenkin erehtyi, sillä Meyer on purkanut tuntemuksiaan Bildille antamassaan haastattelussa. Meyer on tyytymätön kohteluunsa seurassa ja syyttää Schalkea jopa kiusaamisesta.
– Kyse ei ollut kohdallani koskaan rahasta, sillä siinä tapauksessa olisin hyväksynyt Schalken toisen, parannellun sopimustarjouksen. Siksi minusta oli hävytöntä, että (Schalken johtokunnan puheenjohtaja) Clemens Tönnies esitti asian televisiossa niin, että minua kiinnostaisi vain raha, Meyer kertoi Bildille.
– En yksinkertaisesti vain halunnut enää jäädä Schalkeen ja työskennellä herra Heidelin alaisuudessa. Siitä tässä on kyse! Viime aikoina kaikki on tuntunut minusta kuin kiusaamiselta.
Clemens Tönnies oli kuvaillut Meyerin ja Bayern Müncheniin ilmaissiirrolla siirtyvän Leon Goretzkan Schalkesta lähtöjä Skyn haastattelussa näin:
– Rahan vetovoima painoi enemmän kuin tunteet. Sellaisia pelaajia, jotka pysyvät ikuisesti yhdessä seurassa, ei ole enää montaa.
Väitetty loukkaantuminen pelkkä tekosyy?
Neljä A-maaottelua pelannut Meyer jatkoi purkaustaan Schalkea kohtaan varsin suorin sanankääntein. – Minun näkökulmastani tilanne oli niin, että herra Heidel sanoi minulle jo ensimmäisenä päivänä, että saisin lähteä. Millään aiemmalla ei ollut mitään väliä. Eikä varsinkaan maajoukkueella. [readmore from=Meyer-Max] – Sitten hän sanoi vielä, etten pelaisi enää juurikaan. En ollut enää toivottu henkilö seurassa. Minut pitäisi myydä. Kun en innostunut siitä, minun pitäisi tehdä jatkosopimus. Sitä en tehnyt. Sitten valmentaja (Domenico) Tedesco sanoi, ettei minun kannata toivoa saavani peliaikaa, Meyer paljastaa. Lauantain Mönchengladbach-ottelun kokoonpanossa Meyer ei ollut. Schalkesta kerrottiin poissaolon johtuneen jalkavammasta, mutta Meyer itse kiisti pelin jälkeen olleensa loukkaantunut. – Sain keskiviikon harjoituksissa pienen tärskyn, mutta sanoin jo samana iltana lääkärille, että pystyn harjoittelemaan. En ollut loukkaantunut ja sanoin sen myös torstaina valmentajalle. Transfermarktin mukaan Schalke aikoo kommentoida Meyerin tuoreita lausuntoja vielä maanantain aikana.Pysyykö Meyer sittenkin Bundesliigassa?
Meyeria on viety siirtohuhuissa vahvasti etenkin Arsenaliin, mutta myös Espanjan ja Italian suurseurojen uskotaan olevan miehestä kiinnostuneita. Kicker yhdisti kuitenkin sunnuntaina 22-vuotiaan keskikenttäpelaajan Hoffenheimiin ja arvelee Meyerin saattavan vaihtaa seuraa Bundesliigan sisällä. Kickerin huhulle pontta antaa se, että Meyer seurasi perjantaina ottelua Hoffenheim-Hannover paikan päällä Rhein-Neckar-Arenalla yhdessä agenttinsa Roger Wittmannin kanssa. Hoffenheimissa Meyerille olisi tarjolla hyökkäävämpi rooli kuin Schalkessa, sillä Hoffenheimin lainapelaaja Serge Gnabry palaa kauden jälkeen takaisin Bayern Müncheniin.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle