Napoli putosi mestaruusjunan kyydistä – VAR jälleen näkyvässä roolissa
Kuva: Getty Images
Napoli haki viime sunnuntaina Juventuksen kotikentältä äärimmäisen arvokkaan 1-0 -vierasvoiton ja nousi vain pisteen päähän sarjakärjestä. Kaikki näytti tuolloin hyvältä, ja Serie A:han oli kehkeytymässä viime viikoille aito mestaruustaistelu – ainoana Top 5 -liigana.
Viikossa voi kuitenkin muuttua moni asia. Eilen Juventus haki Milanosta Derby D’Italiassa 3-2 -vierasvoiton todella jännittävien ja dramaattisten vaiheiden jälkeen (lue ottelusta lisää täältä). Tänään oli Napolin vastauksen paikka, mutta koska se jäi Firenzessä pisteittä, pysyi Juventuksen etumatka neljässä pisteessä, kun sarjaa on pelaamatta vain kolme kierrosta.
Ironista on, kuinka nopeasti urheilussa sankarista voi tulla konna. Viikko sitten toppari Kalidou Koulibaly oli Napolin suuri sankari, sillä hän viimeisteli vain hieman ennen loppua joukkueensa voittomaalin Juventuksen verkkoon. Tänään senegalilainen lensi suoralla punaisella suihkuun vain kahdeksan minuutin pelin jälkeen, jättäen joukkueensa pelaamaan vajaalla lähes kokonaisen ottelun.
Koulibaly kaatoi alkuhetkillä Fiorentina-kärki Giovanni Simeonen. Aluksi erotuomari oli päästämässä hänet varoituksella, mutta videotarkastelun jälkeen kortin väri muuttui punaiseksi.
Atlético Madridia valmentavan Diego ”Cholo” Simeonen poika oli ottelun näkyvin pelaaja muutenkin, sillä Simeone viimeisteli Fiorentinan kaikki maalit 3-0 -lukemiin päättyneessä ottelussa. Ensimmäisen argentiinalainen pani maaliin Pepe Reinan jalkojen välistä puolittaisen läpiajon päätteeksi ja toisen hän tuikkasi verkkoon kulmapotkun jälkitilanteesta. Hattutemppu täydentyi lisäajan viimeisellä minuutilla.
Simeone on nyt tehnyt tällä kaudella Serie A:ssa 13 maalia, yhden enemmän kuin koko viime kauden aikana.
12 - Giovanni #Simeone has now scored 12 goals in the current league season, equaling his record in terms of goals in a single Serie A campaign. Striker. #FiorentinaNapoli
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
