RoPS:n tuore päävalmentaja myöntää rehdisti haasteet
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigan avauskierros jatkuu sunnuntaina neljän ottelun voimin. Rovaniemen keskuskentällä kautensa avaavat sarjan häntäpäähän monissa ennakkoarvioissa povattu kotijoukkue RoPS ja viidenneksi viime kauden päätteeksi sijoittunut IFK Mariehamn.
Rovaniemeläisille uusi kausi on monellakin tavalla uusi alku, sillä seuran päävalmentajana debytoi marraskuussa napapiirille siirtynyt Toni Koskela. Koskela vietti peliuransa keskikentällä, kunnes joutui lopettamaan polvivammojen vuoksi jo 26-vuotiaana. Juha Malisen siirryttyä syksyllä 2017 Pikkuhuuhkajien peräsimeen, palkkasi RoPS Koskelan päävalmentajakseen.
– Muutosprosessi seurassa on varmasti käynnissä tuloni myötä. On kuitenkin tiettyjä vanhoja ominaisuuksia RoPS:ssa, joista haluan pitää kiinni. RoPS on aina ilkeä ja vaikea vastustaja. Se tulee säilymään jatkossakin, Koskela kuvaili Veikkausliigan avaustilaisuudessa.
Alkaneelle kaudelle Rovaniemelle on saapunut liuta uusia ulkomaalaispelaajia. Tuoreissa hankinnoissa on päävalmentajan mukaan painotettu kykyä ottaa seuraava askel pelaajana sekä valmiuksia pelata päävalmentajan filosofian mukaista jalkapalloa. Sarja-avauksessa on kuitenkaan turha odottaa vielä näkevänsä kotijoukkueelta mitään valmista. Olosuhteet kauteen valmistautuessa ovat olleet päävalmentajan mukaan vaikeat.
– Aika näyttää vasta kuinka moni pelaaja todella pystyy ottamaan seuraavan askeleen. Harjoitteluolosuhteemme talvikaudella olivat haastavat, sillä pelasimme ja harjoittelimme normaalia isoa kenttää pienemmissä halleissa. Kun kausi edistyy ja saamme pelejä alle kunnon olosuhteissa, saamme myös paremmin käsitystä mitkä pelaajat ovat todella menossa eteenpäin.
Koskela neuvoo katsojia kiinnittämään huomiota nuoriin pelaajiin.
– Meillä on monta mielenkiintoista nuorta suomalaispelajaa, jotka taistelevat esimerkiksi paikasta U21-maajoukkueessa. Meillä on silti hyvä sekoitus kokemusta ja nuoruutta. En lähde mielelläni nimeämään yksittäisiä pelaajia, Koskela tähdensi.
IFK Mariehamnin päävalmentaja Peter Lundberg tuntee seuransa paremmin kuin hyvin. Lunderg edusti saarelaisia pelaajaurallaan kaudet 2000-2007, työskenteli apuvalmentajana 2012-2015 ja kaudesta 2016 päävalmentajana. Tähtäin tulevalle kaudelle on selvä.
– Haluamme pelata jälleen Euroopassa. Olemme pystyneet siihen muutamana kautena ja haluamme sitä jälleen.
– Joukkueessa on jonkin verran uusia pelaajia, joiden esityksiä odotamme mielenkiinnolla. Kolmikko Kristian Kojola, Aleksei Kangaskolkka ja Gabriel Petrovic ovat kaikesta huolimatta kuitenkin yhä ehkä tärkein pala runkoamme.
Veikkausliigan avauskierroksen kamppailu RoPS-IFK Mariehamn pelataan sunnuntaina 8.4. kello 17.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton