Seinäjoen Jalkapallokerho siirtyi tänä vuonna uuden käskyttäjän hoiviin. SJK kertoi lokakuussa palkanneensa Tommi Kautosen edustusjoukkueensa uudeksi päävalmentajaksi kolmevuotisella sopimuksella.

Kautonen, 46, jätti tehtävänsä alle 21-vuotiaiden poikien maajoukkueen päävalmentajana ja suuntasi Seinäjoelle.

SJK-pesti on Kautosen toinen yritys päävalmentajana Veikkausliigassa. Hän toimi FC Lahden päävalmentajana vuosina 2011-2013 ennen siirtymistään U21-maajoukkueen luotsiksi.

Kautoselta kysyttiin Veikkausliigan avaustilaisuudessa keskiviikkona, millainen on hänen näköisensä SJK. Lahtelaiskoutsin vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä.

– Yhtenäinen. Se on ollut päivästä yksi lähtien isoin ohjenuora. Yhtenäinen puolustaessa ja yhtenäinen hyökätessä, Kautonen vastasi Veikkausliigan sivujen mukaan

Hän painotti, ettei joukkueesta ulospäin heijastuva identiteetti ole vain ja ainoastaan valmentajasta kiinni.

– Totta kai se voi olla valmentajalähtöistä, mutta pelaajat ja valmentaja tekevät kuitenkin joka päivä tätä juttua yhdessä. Myös seurojen valinnoilla on tässä merkityksellisyyttä, koska uskon, että SJK:ssa on ollut identiteetti ja filosofia. Se oli varmasti yksi merkitsevä tekijä, miksi minut sinne valittiin tälle kaudelle.