TPS hävisi SJK:lle sunnuntaina lukemin 0-2. TPS:lle tappio oli jo toinen sarjassa. Tälläkin kertaa TPS oli hyvin pelissä mukana, mutta maalinteko sakkasi. TPS:llä oli useita tekopaikkoja, mutta SJK lopulta teki maalit. SJK onnistui vasta 88. minuutilla tekemään ensimmäisen osuman. Toinen osuma tuli heti perään. Ensimmäisen osuman teki Dani Hatakka, vaikkakin maali merkattiin ainakin aluksi Aristote Mbomalle. Toisen maalin viimeisteli hienosti Mehmet Hetemaj. TPS-puolustaja Juri Kinnunen oli maansa myynyt ottelun jälkeisessä haastattelussa. – Todella paljon syö miestä. Olen aika sanaton tällä hetkellä. Ei lähde oikein mitään irti, Kinnunen sai sanotuksi Ruutu+:n haastattelussa ottelun jälkeen. TPS pelasi jälleen kerran kelvollisen ottelun, mutta maalien tekeminen on turkulaisille todella vaikeaa. – Viime pelissä pelasimme ihan hyvin ja nytkin pelasimme hyvin. Ei meillä ollut mitään hätää tuossa, mutta sitten tuli pari maalia, ihan ihme pomppuja, Kinnunen totesi. Kinnunen oli luottavainen, että jossain vaiheessa maaleja alkaa syntymään. – Pakkohan meidän on jossain vaiheessa alkaa tekemään maaleja. Se on iso voimavara meille, että pystymme pelaamaan tällä jengillä hyvin. Olemme kolme vuotta tätä harjoitelleet.

LUE MYÖS: