Veikkausliigapomo kommentoi kenttätilannetta: ”Tästä ei ole muuta tietä”
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigan puheenjohtaja Matti Apunen oli yhdessä Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahden kanssa avaamassa keskiviikkoista Veikkausliigan perinteistä media-avaustilaisuutta.
Apusen mukaan puheenjohtajakaksikon esiintyminen yhdessä oli looginen ratkaisu.
– Meillä on yhteinen agenda, se että jalkapallotoiminta olisi mahdollisimman ammattimaista kaikilla tasoilla, Apunen totesi Veikkausliigan sivujen mukaan.
Olosuhteet ovat asia, jotka ovat merkittävä koko Veikkausliigan kannalta.
– Jos kaikki menee hyvin, niin kahden vuoden päästä pallo putoaa peliin viidellä uusitulla areenalla.
– Veikkausliiga teki viime vuonna myös päätöksen, että pelejä ei enää lähdetä siirtämään, vaan liigaseurojen on nimettävä varakentät, joilla pelataan mikäli olosuhteet niin pakottavat. Toivon että kaikki ymmärtävät tämän asian ja ottelusiirrot aiheuttavat kaikille ongelmia sarjaohjelman kannalta. Tästä ei ole muuta tietä kuin rakentaa modernit ja toimivat stadionit.
Palloliiton puheenjohtaja Lahdella on vahva tuntuma Veikkausliigaan niin nykyisen tehtävänsä kuin taustansakin kautta.
– Tämä on ehkä mieluisin tehtävä tähän saakka Palloliiton puheenjohtajana ja johtuu varmasti siitä, että Veikkausliiga on minulle tärkeä ja rakas asia, Lahti sanoi.
Lahti otti myös kantaa olosuhteisiin ja totesi ”pöhinän” olevan tällä hetkellä hyvää.
– Olin itse Veikkausliigan puheenjohtajana 1997-2001 ja silloin käynnistettiin ensimmäinen aalto olosuhteiden osalta. Nyt on saatu monelle paikkakunnalle uusi hieno stadion ja on ilahduttavaa, että monella paikkakunnalla hankkeet lisäksi etenevät. Olosuhteet ovat erittäin tärkeä asia kaikille jalkapalloihmisille.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin