Borussia Dortmundin kapteeni luopuu nauhastaan: ”Näin on parempi”
Kuva: Getty Images
Borussia Dortmundin saksalaispuolustaja Marcel Schmelzer on ilmoittanut luopuvansa joukkueen kapteenin virasta.
Vasempana laitapakkina operoiva Schmelzer, 30, ponnisti ammattilaisuuteen Dortmundin omasta akatemiasta, ja hän on toiminut seuran edustusjoukkueen kipparina viimeiset kaksi kautta.
16 kertaa Saksan A-maajoukkueessa esiintynyt Schmelzer koki, että johtajan rooli oli hänelle liian uuvuttava.
– Takana on kaksi raskasta ja intensiivistä vuotta, jotka vaativat paljon energiaa. Se oli minun päätökseni. Uskon, että näin on parempi, sanoi puolustaja seuran tiedotteessa.
– Olen ylpeä siitä, että olen toiminut kapteenina kaksi vuotta ja onnistunut voittamaan seuran kanssa monia pokaaleja, joista yksi tuli kapteeniuteni aikana.
– Mutta minusta meillä on ryhmässämme monia pelaajia, jotka kykenevät ottamaan tämän roolin.
– Sen lisäksi on tiedossa, että seuralla on tarkoituksena aloittaa puhtaalta pöydältä tulevana kesänä. Sitä ajatellen on vain oikein, että tämä rooli siirtyy jollekin muulle.
Dortmund palkkasi tällä viikolla Lucien Favren uudeksi päävalmentajakseen kahden vuoden sopimuksella.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomi on yksi jalkapallon isoista vientimaista – MM-kisaisäntä jää taakse
- Nazinhosta Lukas Hradeckyn seurakaveri?
- Ronald Koeman junior pisti isäänsä paremmaksi – maalivahti teki maalin
- Neymar menetti hermonsa vuoden tärkeimpänä päivänä – oliko se siinä?
- Odotetuin MM-kokoonpanojulkistus tänään suorana netissä
- SJK:n pelaaja valittiin kesän MM-lopputurnaukseen
- Fabrizio Romano: José Mourinho siirtyy Real Madridin peräsimeen
- Lukas Hradeckyn AS Monacon kausi päättyi pettymykseen – takaportti auki europeleihin
- Pohjanpalon ja Jorosen Palermo koki valtavan takaiskun – Inzaghi: ”Täysin epäonnistunut ottelu”
- Ville Koskelle toinen ysikymppinen La Ligassa – Alavés säilytti sarjapaikkansa
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Melkoinen vastaanotto: Suomen uudet peliasut paljastivat ruman totuuden
- Ville Koskelle toinen ysikymppinen La Ligassa – Alavés säilytti sarjapaikkansa
- Harry Kanen maalit eivät riittäneet Bundesliigan parhaan pelaajan palkintoon
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Virallista: Robert Lewandowski jättää Barcelonan
- Pohjanpalon ja Jorosen Palermo koki valtavan takaiskun – Inzaghi: ”Täysin epäonnistunut ottelu”
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin