© Kuva: Juha Tamminen

Entinen liigakonkari hehkuttaa maanantain veikkausliigaottelua: ”Se täytyy ehdottomasti katsoa”

Voita kahden hengen matka Mestarien liigan puolivälieriin!

Antonio Inutile lopetti uransa huipputasolla viime kauteen ja keskittyy tällä hetkellä tiukasti opiskeluihin. 33-vuotias taitoniekka muistelee omaa peliuraansa lämmöllä.

Inutile aloitti uransa JäPS:ssa, jonka jälkeen kokemusta karttui myös HJK:sta, FC KooTeePeestä, VPS:sta PK-35 Vantaasta, HIFK:sta, FC Hongasta sekä viimeksi KäPasta, jossa hän pelasi viime kauden. Nyt nappulakengät on kuitenkin pistetty nurkkaan.

– Viime vuonna fiilistelin vielä KäPassa, kun siellä oli vanha koutsini Abdou Talat, joka haki minut 15-vuotiaana JäPS:sta HJK:hon. Suorittelen opintoja loppuun ja koulun kanssa pitää kiirettä. Mieli tekisi pelata, mutta tällä hetkellä ei ehdi. Jos aikaa on, niin jossakin harrastajaporukassa voisi pelata, mutta tällä hetkellä nappikset ovat toistaiseksi naulassa. Katsotaan, jos oikein paha ikävä tulee, että tuleeko ne otettua pois, Inutile sanoo SuomiFutis-sivustolle.

Inutile pelasi urallaan yhteensä 112 ottelua Veikkausliigassa, joista suurimman osan hän pelasi VPS:ssa. Mukaan mahtui myös puolen kauden mittainen visiitti unkarilaisessa Lombard-Papa TFC:ssä. Inutile katsoo uraansa taaksepäin hyvillä mielin.

– Se oli upea kokemus ja sai tehdä sitä mistä oli aina unelmoinut. Pääsin toteuttamaan unelmani pelata myös ulkomailla pääsarjassa, vaikka se jäikin lyhyeksi. Olisin löytänyt varmasti liigasta joukkueen, mutta satsasin silloin kouluun ja PK-35 Vantaa tarjosi sopimusta ja päädyin sinne. Perhe, ystävät ja vaimo olivat pääkaupunkiseudulla.

– Peliura oli hienoa aikaa. VPS:n kanssa oli vain aina vähän hankalaa, sillä vaikka meillä oli hyvä jengi, niin olimme aina siellä keskikastin alapuolella. On hienoa nähdä, että he ovat menneet nyt parempaan suuntaan. Edelleen seuraan aktiivisesti liigaa ja kaikki koosteet tulee ainakin katsottua, Inutile kertoo.

Vaikka uran varrelle mahtui monta eri seuraa, niin VPS on jäänyt Inutilelle läheiseksi.

– HJK:hon menin nuorena ja opin siellä eniten, joten pidän sitä kasvattajaseuranani ja siihen on aina heikko kohta. Mutta kyllä VPS tuli minulle rakkaaksi sinä neljänä vuotena mitä sain siellä mahdollisuuden pelata. Sieltä jäi hyviä ystäviä ja kokemuksia. VPS on nyt kasvanut ja siellä on uusi stadion ja juniorityö on kunnossa. He pelaavat hyvää futista ja Petri Vuorinen on tehnyt hyvää duunia siellä jo useamman vuoden. Kun minä olin siellä, niin valmentaja vaihtui muutaman kerran. On hieno nähdä missä he nyt ovat ja VPS on ehdottomasti yksi parhaiten hoidetuista seuroista.

VPS kohtaa maanantaina kotikentällään Inutilen toisen entisen seuran FC Hongan. Hän oli nostamassa espoolaisseuraa Ykköseen.

– Honkaa seuraan todella paljon ja siellä on paljon pelikavereita ja tuttuja. On mielenkiintoista nähdä heidän pelaavan taas liigassa ja heillä on edellytykset olla hyvä liigaseura.

Maanantaisesta ottelusta Inutile povaa tasaista.

– Mielenkiintoinen matsi on tulossa ja varmasti aika tiukka peli. Molemmat joukkueet pelaavat samantyylistä pallonhallintaan perustuvaa peliä ja molemmilla on taitavia pelaajia. Ehkä peli kääntyy kuitenkin kotiedun takia VPS:lle maalin turvin. Se peli täytyy kyllä ehdottomasti katsoa.

Salttu Forsström

Voita kahden hengen matka Mestarien liigan puolivälieriin!