KSML: Jyväskylä saamassa uuden jalkapallostadionin? – Ratkaisuja luvassa maanantaina
Kuva: Juha Tamminen
Jyväskylään pystytettävään Hippos2020 liikunta- ja hyvinvointikeskukseen suunnitellaan myös 5 000 katsojan jalkapallostadionin rakentamista, kertoo Keskisuomalainen (Huom. Maksumuurin takana).
Lehden mukaan tämä käy ilmi keskiviikkona julkiseksi tulleesta kaupunginhallituksen esityslistasta, jossa koko hankkeen käynnistämisen periaatteet, sopimukset ja aikataulutukset esitellään ja esitetään hyväksyttäväksi.
Kaupunginhallituksen esityslista-aineisto sisältää laajasti Hippos-hankkeen sopimusten pääperiaatteet ja raamit sille, millä summilla, ehdoilla ja vastuilla kaupunki on hankkeessa mukana.
– Tämä on päätös, jolla kaupunginvaltuusto päättää kaupungin osallistumisesta hankkeeseen ylipäätään ja paljonko kaupunki on siihen osallistumassa, kertoo kaupunginjohtaja Timo Koivisto KSML:lle.
Jalkapallostadionin alustava kustannusarvio on 15 miljoonaa euroa, ja sitä suunnitellaan rakennettavaksi vuosina 2022-2023.
Stadion syrjäyttää suunnitelmassa aiemmin esitetyn jalkapallohallin, jossa paikkoja olisi vain joitain satoja.
– Kyllähän meillä tässä kaupungissa edustusjalkapallo vaatii stadionolosuhteet. Toki tämä palvelee myös seuroja. Stadion on myös Palloliiton toivoma ja varmistaa valmennuskeskusken pysymisen Jyväskylässä, sanoo Koivisto.
Kaupunginhallitus tekee päätöksensä maanantaina ja esittää sitä 28. toukokuuta kokoontuvalle kaupunginvaltuustolle.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Tässä on MM-kisojen kuntopuntari – yksi joukkue kyntää syvällä
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi