Pikkuhelmareille tappio EM-välierässä – paikka MM-kisoihin yhä saavutettavissa
Suomen alle 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi perjantaina Espanjalle Liettuan EM-turnauksen välierässä 0-1.
Ottelu lähti käyntiin Espanjan komennossa, joskin kummallakin joukkueella oli vaikeuksia päästä vaarallisille maalintekopaikoille.
Suomen hyökkääjät Jenna Topra ja Aino Vuorinen joutuivat usein taistelemaan pallosta ja pallon kanssa ilman apuja.
Espanja oli siirtyä puolen tunnin kohdalla hyvän painostuksensa tiimellyksessä johtoon, kun Paola Diaz pamautti pallon ylärimaan.
Suomen maalivahti Anna Koivunen oli pitkään maalillaan suhteellisen rauhassa. Taukovihellyksen kynnyksellä hän joutui kuitenkin venymään paraatitorjuntaan.
Eva Navarro pääsi suomalaispelaajan kehnoon syöttöön väliin ja ryntäsi vastahyökkäykseen. Hän pelasi pallon rangaistusalueelle Paula Aranalle. Koivunen joutui kaatamaan häntä ohittamaan lähteneen Aranan ja pallo vietiin pilkulle. Suomalaistorjuja sai tilanteesta keltaisen kortin.
Arana asettui itse ampumaan rangaistuspotkua, mutta Koivunen torjui laukauksen vasemmasta alakulmasta hienolla venytyksellä.
Toista jaksoa oli tahkottu kymmenisen minuuttia, kun Espanja siirtyi 1-0-johtoon. Diaz ujutti loistavan läpisyötön Suomen puolustuksen taakse Navarrolle, joka nosti pallon hallitusti yli Koivusen.
Ottelu jatkui vielä maalin jälkeenkin Espanjan pallonhallinnalla. Suomi eteni hyökkäyskolmannekselle asti harvoin.
Suomi kohtaa maanantaina turnauksen pronssiottelussa Englannin, joka hävisi toisessa välierässä Saksalle 0-8. EM-kisojen kolme parasta joukkuetta etenevät marraskuussa Uruguayssa pelattaviin ikäluokan MM-kisoihin.
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Joakim Latonen tähtää ulkomaille: ”Viime aikoina halu on kasvanut”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
