Saksan tähtipelaajan kuntoutus yhä kesken – ei pelaa viikonloppuna eikä cupin finaalissa
Kuva: Getty Images
Bayern Münchenin ja Saksan maajoukkueen tähtimaalivahti Manuel Neuer on palaamassa hiljalleen pelikuntoon.
Neuer, 32, on ollut sivussa pelikentiltä syyskuusta lähtien jalkapöydän murtuman vuoksi.
Hän on jo monen vuoden ajan kuulunut Saksan joukkueen vakiokalustoon, mutta pitkään kestänyt pelaamattomuus saattaa vaikuttaa maajoukkuevalmentaja Joachim Löw’n maalivahtivalintoihin kesän MM-kisoja varten.
Bayernin päävalmentaja Jupp Heynckes antoi päivityksen Neuerin tilanteesta ja vahvisti, että tähtitorjuja ei ole mukana müncheniläisten kokoonpanossa lauantaina Bundesliigan ottelussa Kölniä vastaan.
– Hän ei ole lauantaina kokoonpanossa. Tänään (perjantaina) hän osallistuu joukkueharjoituksiin ja nopeuttaa siten kuntoutumistaan, jotta hän voi ottaa seuraavan askeleen ensi viikolla, sanoi Heynckes FourFourTwon mukaan.
Bayern-luotsilta kysyttiin, milloin Neuer on palaamassa tositoimiin.
– Se riippuu lääkäreistä, Manuelista ja minusta. En voi vastata tuohon juuri nyt.
Bayern München kohtaa toukokuun 19. päivä Lukas Hradeckyn Eintracht Frankfurtin Saksan cupin finaalissa. Neueria ei nähdä kentällä vielä tuolloinkaan.
– Se tulee liian ajoissa. Meidän kaikkien on oltava kärsivällisiä, kommentoi Heynckes.
Venäjällä pelattava MM-turnaus alkaa 14. kesäkuuta. Heynckesin mukaan Neuerin ja lääkintöhenkilökunnan on edettävä kuntoutuksen kanssa fiksusti, vaikka konkarivahti odottelee jo kuumeisena paluuta kentälle ja maajoukkuepaitaan.
– Manuel on huippukunnossa. Hän on tehnyt jälleen loistavaa työtä (kuntoutuksessa). Hän haluaisi kovasti pelata MM-kisoissa.
– Kuntoutuminen on toistaiseksi sujunut erittäin positiivisesti, mutta hän ei voi ottaa riskejä. Hänen on itse arvioitava oma kuntonsa ja saatava lääkäreiltä vihreää valoa, sillä kyseessä on herkkä vamma, jonka kanssa ei aina ole tehty oikeita päätöksiä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja