Suomalaispelaajien edustamat SPAL ja Chievo ottivat sunnuntaina tärkeät pisteet Serie A:ssa sarjassa säilymisen kannalta. SPAL kaatoi kotonaan Beneventon ja Chievo voitti kotikentällään Crotonen.

Sauli Väisänen ei ollut mukana SPAL:n kokoonpanossa tärkeässä Benevento-voitossa lihasvamman takia. Väisäsen peliaika on ollut vähissä vahvan alkukauden jälkeen.

Viimeksi Väisänen on päässyt kentälle marraskuussa. Joka tapauksessa sarjapaikka olisi myös Väisäsen kannalta elintärkeä, sillä miehen sopimus kattaa vielä kaksi seuraavaa kautta ja ikää Huuhkaja-topparilla on vasta 23 vuotta.

Perparim Hetemaj oli tuttuun tapaan Chievon avauskokoonpanossa Crotonea vastaan pelaten täydet minuutit. Tilastoihin Hetemajlle merkattiin yksi varoitus.

Vaikka Chievo putoaisikin sarjasta, saattaa Hetemajn pelit jatkua silti Serie A:ssa ensi kaudella, sillä miehestä on liikkunut viime aikoina myös siirtohuhuja, lue lisää tästä.

SPAL nousi voiton myötä 35 pisteeseen ja seura majailee tällä hetkellä sijalla 14. Chievolla on tärkeän voiton jälkeen kasassa 34 pistettä ja sijoitus on SPAL:n perässä 15. Vielä ei kumpikaan seuroista voi huokaista helpotuksesta, sillä viimeisellä putoajan paikalla oleva Cagliari hengittää niskaan 33 pisteellä ja joukkue palaa vasta myöhemmin sunnuntai-illalla kierroksen ottelunsa.

Serie A:ta on kuluvan kierroksen jälkeen jäljellä enää kaksi kierrosta. SPAL kohtaa viimeisissä otteluissa vieraissa Torinon sekä kotikentällään Sampdorian. Chievolla on edessä vielä vierasottelu Bolognaa vastaan sekä kotiottelu Beneventoa vastaan.