Juventus onnitteli tiistaina entistä pelaajaansa Leonardo Bonuccia syntymäpäivän johdosta. Bonuccille tuli 31 vuotta täyteen, mutta kannattajat eivät ymmärtäneet seuran onnitteluja.

Bonuccin ja Juventuksen liitto ei päättynyt suopeissa tunnelmissa. Bonucci siirtyi viime kesänä AC Milaniin 40 miljoonan euron kaupassa. Siirto kohahdutti suuresti Italiassa. Bonuccin ja Juventuksen päävalmentaja Massimiliano Allegrin välit eivät olleet parhaasta päästä ja Bonucci päätti vaihtaa kilpailijan leiriin.

Siirto aiheutti närää kannattajissa, joiden mukaan Bonucci hylkäsi Juven siirtymällä Milaniin. Bonucci on noussut Milanissa kapteeniksi ensimmäisellä kaudellaan ja hänen varaan rakennetaan Milanin uutta tulemista.

Tätä taustaa vasten kannattajat eivät katsoneet hyvällä, kun Juventuksen virallisella Twitter-tilillä muisteltiin Bonuccin voittamia pokaaleja Juvessa videon kera.

– Seitsemän kautta yhdessä, kuusi mestaruutta, kolme Italian cup-mestaruutta, kolme Super Cupin mestaruutta ja unohtumattomia hetkiä. Paljon onnea, Leonardo Bonucci!, twiitissä kirjoitettiin.

Bonucci sai Juve-fanit raivostumaan myös Juven ja Milanin välisessä kohtaamisessa maaliskuussa, kun toppari iski Milanin 1-1-tasoituksen. Bonucci ei peitellyt tyytyväisyyttään maalin jälkeen, vaan tuuletti maalia raivokkaasti. Esimerkiksi Liverpoolin Mohamed Salah ei tuulettanut tekemiänsä osumiaan AS Romaa vastaan Mestarien liigan välierissä, sillä mies edusti Romaa ennen siirtymistään Liverpooliin

Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä.

JuventusFC

@juventusfc
Sette stagioni insieme. Sei Scudetti. Tre Coppe Italia. Tre Supercoppe. E momenti indimenticabili. 🎂Auguri, @Bonucci_leo19!

Lähde: Calcio Mercato