Englanti vakuuttavaan voittoon kisadebytantista – Harry Kanelle onnekas hattutemppu

Englanti murjoi sunnuntaina Panaman lukemin 6-1 Venäjän MM-kisojen G-lohkossa. Tuloksen myötä varmistui Englannin ja Belgian pääsy jatkopeleihin. G-lohkon voittaja ratkeaa ensi viikon torstaina Englannin ja Belgian kohtaamisessa.
Sunnuntain ensimmäistä osumaa tarvitsi odottaa vain kahdeksan minuuttia. Englannin toppari John Stones karisti vartijansa kannoiltaan ja puski Kieran Trippierin lähettämän kulmapotkun sisään.
Englanti siirtyi kahden maalin johtoon 22. minuutilla. Läpiajoon karannut Jesse Lingard kaadettiin rangaistusalueella, ja kapteeni Harry Kane ampui pilkun yläkulmaan.
Kymmenisen minuuttia myöhemmin Lingard kirjautti myös itselleen osuman. Hän pelasi seinäsyötön Raheem Sterlingin kanssa ja pommitti pelivälineen kierteisellä kudilla ylänurkkaan.
Englanti sai vielä toisen pilkun taukovihellyksen kynnyksellä. Pallon taakse asteli jälleen Kane, joka toimitti pelivälineen samaan nurkkaan kuin aiemmassakin rangaistuspotkussa.
Toisella jaksolla Kane siirtyi maalipörssin kärkeen turnauksen viidennellä osumallaan. Maalissa oli mukana runsaasti onnea. Ruben Loftus-Cheek tykitti pallon Kanen kantapäähän, josta peliväline kimposi maaliin.
Ensimmäistä kertaa MM-lopputurnaukseen selviytynyt Panama sai kavennusmaalin 78. minuutilla. Ricardo Ávilan kierteinen vapaapotku löysi Englannin rangaistusalueelta Felipe Baloyn, joka sai kunnian iskeä maansa MM-kisahistorian ensimmäisen osuman.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- HJK-hyökkääjä lainalle toiseen Veikkausliigan seuraan
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- HJK-hyökkääjä lainalle toiseen Veikkausliigan seuraan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS