Huuhkajien laitapakki löysi Ruotsista IFK Mariehamnin kaltaisen seuran: ”Alkukausi oli todella vaikea”
Kuva: Juha Tamminen
Talven loukkaantumisten jälkeen viimein pelituntumaan päässyt Allsvenskan-puolustaja Albin Granlund hakee tällä viikolla peliminuutteja Huuhkajien paidassa maaotteluissa Romaniaa ja Valko-Venäjää vastaan.
28-vuotias laitapuolustaja siirtyi viime kauden jälkeen Veikkausliigan IFK Mariehamnista Ruotsiin Örebrohon. Ensimmäiset peliminuutit Allsvenskanissa tulivat toukokuun puolivälissä ja kolmessa viimeisimmässä ottelussa niitä on kertynyt yhteensä 61.
– Alkukausi oli todella vaikea, kun olin melkein neljä kuukautta loukkaantunut. Tuli pieniä vammoja Granlund kertoo SuomiFutis-sivustolle.
Viimeisen kuukauden aikana olen päässyt pelaamaan vähän, sekä Allsvenskania että reservipelejä U21:ssä.
– Ihan hyvin on mennyt. Tietysti mukavaa olla mukana täysillä joukkueen kanssa.
Granlund pelasi neljä kautta Maarianhaminassa ja voitti Veikkausliigan mestaruuden 2016. Örebrolla ja IFK Mariehamnilla on hyvät seurayhteydet ja suomalaispuolustaja kertoo sopeutuneensa hyvin uuteen seuraansa.
– Kaikki ovat olleet tosi ystävällisiä ja on ollut helppoa päästä joukkueeseen mukaan. Sekä pelaajat että taustahenkilöstö. Aika samanlainen seura kuin IFK Mariehamn. Aika tiivis yhteisö ja tuntuu että pääsee helposti mukaan ja kaikki ottavat tosi hyvin vastaan, Granlund kertoo.
Edellisissä MM-karsinnoissa Granlund pelasi Huuhkajissa kolmessa ottelussa, joista kaksi avauskokoonpanossa. Viimeiset maaottelut ennen syksyn Nations Leaguea ovat tärkeitä näytön paikkoja tulevaa ajattelen.
– Täällä on jonkun verran uusia jätkiä ja hyviä pelaajia. Nyt on hyvä mahdollisuus näyttää, että haluaa olla mukana myös syksyllä, kun Nations League alkaa, Granlund totesi.
Suomi−Romania-ottelu alkaa tiistaina 5.6. kello 20.30 ja Suomi−Valko-Venäjä-ottelu lauantaina 9.6. kello 19.00. Molemmat ottelut näkyvät suorana Viasat Jalkapallo -kanavalla ja Viaplayssa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin