Huuhkajien Teemu Pukki löi neljän Brøndby-kautensa aikana tiskiin todella vakuuttavat tehot: 72 maalia ja 23 maalisyöttöä. Sopimus kuitenkin päättyi tähän kauteen ja meneillään on uuden seuran etsintä.

Aiemmin Pukkia on huhuiltu ainakin Kreikkaan, turkkilaiseen Trabzonsporiin ja myös serbialaiseen Belgradin Punaisen Tähteen. Nyt saksalaislehdet esittelevät kuitenkin todella kovan huhun, eli Pukin mahdollisen paluun Bundesliigaan.

RevierSport lainaa kreikkalaismediaa, ja kertoo Bundesliigaan nousseen Fortuna Düsseldorfin olevan suomalaishyökkääjästä kiinnostunut. Düsseldorf etsii korvaajaa japanilaiselle Genki Haraguchille, joka pelasi viime kaudella Düsseldorfissa lainalla Hertha Berlinistä. MM-kisoihinkin valittu Haraguchi siirtyy nimittäin neljällä miljoonalla eurolla Hannoveriin.

Bundesliiga on Pukille tuttu sarja, sillä hän pelasi Schalkessa vuosina 2011-2013. 37 bundesliigapelissä Pukki teki kahdeksan maalia, ennen kuin matka jatkui Celticiin ja sieltä Brøndbyyn.