Maajoukkuekaveri ei huolestunut Ronaldon vaisusta pelistä: ”Hänelläkin on lupa huonoihin päiviin”
Kuva: Getty Images
Portugali selvitti tiensä Venäjän MM-kisojen 16 parhaan joukkoon hikisten vaiheiden jälkeen.
B-lohkon päätöspäivänä jatkopaikasta taistelivat yhä Espanja, Portugali ja Iran. Espanja pelasi Marokon kanssa 2-2-tasapelin. Portugali joutui tyytymään 1-1-tasalukemiin Iranin kanssa, joka olisi voitolla noussut lohkon ykköseksi ja pudottanut Portugalin kisoista.
Lopulta lohkon kärkisija meni Espanjalle, ja samaan pistemäärään yltänyt Portugali meni toisena jatkoon.
Kahdessa ensimmäisessä ottelussa yhteensä neljä maalia iskenyt Cristiano Ronaldo ei yltänyt maanantaina omalle tasolleen. Portugalin kapteeni Ronaldolla oli mahdollisuus kasvattaa joukkueensa johto kahteen maaliin itse hankkimallaan pilkulla, mutta Iranin maalivahti Alireza Beiranvand pysäytti tähtihyökkääjän yrityksen.
Myöhemmin ottelussa Ronaldolle vaadittiin punaista korttia. Hän osui kädellään Iranin pelaajaa kasvoihin yrittäessään ohittaa tätä, ja tilanne tarkistettiin videolta. Lopputuloksena oli Portugalin onneksi vain keltainen kortti Ronaldolle.
Portugalin puolustuslinjassa täydet minuutit pelannut José Fonte ei huolestunut Ronaldon esityksestä, vaan uskoo joukkueen kapteenin korjaavan erheensä seuraavassa pelissä.
– Meillä oli tilaisuus tehdä 2-0-maali ja sinetöidä peli, mutta emme kyenneet siihen, sanoi Fonte Goalin mukaan.
– Ronaldo on onnistunut maajoukkueessa maalinteossa niin monta kertaa, että tämä ei ollut ongelma. Hänelläkin on lupa huonoihin päiviin. Hän tulee tekemään maalin taas seuraavassa pelissä.
– Pääsimme kuitenkin lopulta jatkoon, mikä oli aina päätavoitteemme. Saa nähdä, mitä seuraavaksi on luvassa.
Portugali kohtaa seuraavaksi neljännesvälierässä Uruguayn, joka sijoittui A-lohkossa ensimmäiseksi voittaen kaikki kolme peliään maalierolla 5-0.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin