Portugalille vakuuttava voitto – Cristiano Ronaldon poika varasti pelin jälkeen show’n, katso video!
Kuva: Getty Images
Portugali otti vakuuttavan 3-0-voiton Algeriasta viimeisessä harjoitusottelussa ennen MM-lopputurnausta. Pelin jälkeen Cristiano Ronaldon poika pääsi näyttämään taitojaan Lissabonin stadionilla.
Portugalin päävalmentaja Fernando Santos muistutti, ettei joukkueen pelaaminen ole vielä valmista, vaikka Algeria kaatuikin vaivatta torstai-iltana. Portugalin maaleista vastasivat Valenciassa viime kauden PSG:stä lainalla pelannut hyökkääjä Gonçalo Guedes kahdesti sekä Sportingissa pelaava Bruno Fernandes.
– Olemme vielä kaukana ideaalista. Kasvamme kohti MM-lopputurnausta. On asioita, joita pitää hienosäätää. Meillä on pelaajia, jotka pelaavat ensimmäistä kertaa yhdessä tässä ryhmässä, Santos sanoi ottelun jälkeen Goalin mukaan.
Santosin mukaan Algeria-ottelusta ei pidä vetää vielä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.
– Pelistä ei kannata tehdä mitään johtopäätöksiä. Toki lähestymme sitä avauskokoonpanoa, mutta tärkeintä on tuntea, että minulla on 23 pelaajaa valmiina kilpailemaan peliajasta, Santos sanoi.
Cristiano Ronaldo syötti ottelussa yhden maalin, mutta tähtipelaajan poika Cristiano Ronaldo Jr, lempinimeltään Cristianinho, säväytti ottelun jälkeen taitojaan. Vaikuttaa vahvasti siltä, että omena ei ole kauas puusta pudonnut.
Katso video Cristianinhon taidonnäytteistä alta, jos et näe, voit katsoa sen tästä.
O apito final não quer dizer que acabe o espectáculo. Cristiano Ronaldo e Cristianinho: tal pai, tal filho.#ConquistaOSonho
The final whistle doesn't mean the show is over. Cristiano and his son, it's clear the apple doesn't fall far from the tree! #ConquerYourDream
The final whistle doesn't mean the show is over. Cristiano and his son, it's clear the apple doesn't fall far from the tree! #ConquerYourDream
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti