Portugalin ja Espanjan välillä tasaista – nappaa upea kerroin peräti tuplana!
Kuva: Getty Images
Portugali-Espanja
Perjantaina 15.6 klo 21.00
MM-kisat
Jalkapallon MM-kisoissa nähdään jo toisena kisapäivänä ehdoton herkkupeli, kun yhteen ottavat Portugali ja Espanja. Nähtäväksi jää näkyvätkö Espanjan kulisseissa tehdyt päätökset myös kentällä.
Espanjan tilanne puhuttaa
Portugali lähtee MM-kisoihin hallitsevana Euroopan mestarina sekä hienosti sujuneiden MM-karsintojen jälkeen jälleen menestymään. Karsinnoissa joukkue saalisti kymmenestä ottelusta peräti 27 pistettä. Harjoitusottelut sen sijaan ovat sujuneet ailahdellen, edelliseen kuuteen otteluun voittoja on kasassa vain kaksi. Cristiano Ronaldo pelastaa Portugalin monesta hädästä, mutta on joukkue muutenkin vahva. EM-kisoja muistellen joukkue pelaa tiiviisti puolustaen eikä päästä vastustajiaan helpolla. Portugalin peleissä tasapelin mahdollisuus on normaalia suurempi. Espanja lähti MM-kisoihin yhtenä ennakkosuosikeista, mutta Julen Lopeteguin potkut päävalmentajan paikalta vain kaksi päivää ennen kisojen alkua ei voi olla näkymättä joukkueen pelissä. Kovasti pelaajien sisällä pidetty päävalmentaja joutui välittömästi sivuun ja paikan otti ex-maajoukkuekapteeni Fernando Hierro. Pelillisesti Espanjalla ei ole mitään hätää, 4-3-3 – pelijärjestelmällä pelaava joukkue huokuu laatua jokaisella pelipaikalla, ja Espanja on edelleen selkeä mitalikandidaatti. Hyökkäyspään ratkaisijaksi on tarjolla Rodrigo sekä Diego Costa, ja keskikentällä Sergio Busquetsin rooli on suuri. Espanjan kuusi edellistä ottelua ovat sujuneet saldolla 3-3-0 ja pientä tasapeliherkkyyttä on ollut viime aikoina ilmassa. Portugali ja Espanja ovat kohdanneet kuudesti ja Espanja johtaa voitoin 3-2, kerran on pelattu tasan. MM-kisojen avausottelu ja rajanaapurit vastakkain, kumpikaan ei halua hävitä tätä ottelua, joten tasapeli on hyvin lähellä. Tuplaa voittosi näin: 1. Siirry Mr.Greenin sivuille TÄSTÄ. 2. Avaa ilmainen pelitili 3. Tee talletus ja laita vetoa sisään peliin 4. Jos vetosi osuu, saat voitot kaksinkertaisena ilman kierrätysvaatimusta Saat tuplasti voittoa ensimmäisellä vedollasi: Portugali ja Espanja pelaavat tasan – kerroin 5.50 (normaalisti 3.25!) Jos ottelu päättyy tasan, saat näin 20€ panoksella 130€ voiton!LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti