Englantiin tammikuussa siirtyneen suomalaistopparin tilanteesta uusia tietoja – valoa tunnelin päässä
Kuva: Juha Tamminen
Aapo Halmeen taival Englannissa ei ole sujunut onnellisten tähtien alla. Entinen HJK-toppari on kärsinyt loukkaantumisista, mutta tällä hetkellä tunnelin päässä on valon pilkahduksia.
Halmeen agentuurin edustaja Berno Trapani kertoi footballleagueworld-sivustolle, että 20-vuotias toppari on pikkuhiljaa pääsemässä harjoituskuntoon. Halme siirtyi HJK:sta Leedsiin viime tammikuussa, mutta sen jälkeen kuvaan astuivat loukkaantumiset.
– Pian sen jälkeen, kun Aapo liittyi Leedsiin, hän loukkasi jalkansa eikä se ole ottanut toipuakseen. Maaliskuussa hänen jalka leikattiin (veneluu) ja leikkaus onnistui hyvin, Trapani kertoi.
Tällä hetkellä Halme tekee kovasti töitä päästäkseen taas pelikuntoon. Se voi viedä kuitenkin vielä jonkin aikaa, sillä tavoitteet ovat vasta päästä harjoittelukuntoon.
– Hän tuli ajoissa lomiltaan ja nyt hän on tehnyt kovasti töitä fysioterapeuttien ja lääkintätiimin kanssa. Tilanne on menossa parempaan suuntaan ja nyt hän harjoittelee U23-joukkueen kanssa ja toivottavasti noin 2-3 viikon päästä hän voisi harjoitella täysillä, Trapani avasi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena