Huuhkajien tähtipelaajalle komea tunnustus – samalle listalle Zlatan Ibrahimovićin kanssa: ”Korvaamaton pelaaja seuralle”
Kuva: Juha Tamminen
New York City FC:n keskikenttäpelaaja Alexander Ring ei välttämättä varasta otsikoita päivästä toiseen, mutta mies pelaa jälleen vakuuttavaa kautta MLS-sarjassa.
Ring on tällä kaudella pelannut sarjassa 19 ottelussa, joissa on syntynyt yksi maali. Ring on pelannut useimmiten täydet minuutit ja miehen otteet keräävät jälleen ylistystä Pohjois-Amerikassa.
The Oregonian -lehti arvostaa Ringin suorituksia korkealle. Ring valittiin 15 pelaajan listaukseen, joista lehti uskoo kauden jälkeen valittavan kauden arvokkain pelaaja (MVP). Ring nousi listalla sijalle 12.
Samalla listalla mainittiin muun muassa LA Galaxyn Zlatan Ibrahimović (sijalla neljä) sekä MM-kisoissa säväyttänyt Carlos Vela (sijalla kuusi). Lehti perustelee Ringin mahdollista MVP-valintaa seuraavasti:
– Alexander Ring ei saa tarpeeksi kunniaa pelatessaan samassa joukkueessa hyökkääjätähti David Villan kanssa, mutta hän on ehdottomasti ollut kriittinen osa NYCFC:n menestystä.
– Vaikka hän on tehnyt vain yhden maalin tällä kaudella, Ringin syöttötaito ja johdonmukainen puolustaminen on ollut avainasemassa NYCFC:n systeemissä. Hän on luultavasti seuralle kaikista korvaamattomin pelaaja, lehti kirjoittaa.
NYCFC on tällä hetkellä itäisen konferenssin toisena. Atlanta United johtaa konferenssia neljän pisteen erolla New York Cityyn, mutta Atlanta on pelannut kaksi ottelua NYCFC:tä enemmän. NYCFC:llä on jäljellä 14 ottelua runkosarjaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Mircea Lucescu on kuollut
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa