Miten VPS aikoo nollata TPS:n? – ”Ei varmasti ole jäänyt huomaamatta”

Turun Palloseura otti vihdoin kauden toisen voittonsa, kun se kaatoi viime viikolla IFK Mariehamnin pirteän esityksen jälkeen 2-0. Keskiviikkona turkulaiset matkaavat Vaasaan VPS:n vieraaksi.
VPS:n viime kauden kapteeni Veli Lampi ei enää työkseen pelaa. Kesämökiltä tavoitettu laitapuolustaja ennakoi Palloseurojen kohtaamisen lähtökohdat.
Onko TPS vapautunut, kun vihdoin voitti?
– Oli varmasti iso helpotus, mutta myös Vepsu otti tärkeän voiton Kemistä. Odotan erittäin viihdyttävää peliä, Lampi povaa SuomiFutis-sivustolle.
TPS iski viime pelissä IFK Mariehamnia vastaan tehokkaasti vastaiskuin. Kuinka VPS pystyy välttämään Mika Ääritalon ja Oskari Jakosen pystyjuoksut?
– Tämä ei varmasti ole jäänyt (Petri) Vuorisen tiimiltä huomaamatta. Luulen ohjeen pelaajille olevan iskeä kiinni heti menetyksen jälkeen, ettei nopeaan pystysyöttöön anneta edes mahdollisuutta.
VPS:lla on ensi kauden europelien kannalta elintärkeä kolmossija tällä hetkellä viiden pisteen päässä. Tuoko kyseinen piste-ero ylimääräistä painetta? Kuinka tärkeää on pysyä iskuetäisyydellä?
– Uskoisin joukkueessa olevan mukava tilanne tällä hetkellä. Taulukossa tosiaan iskuetäisyydellä ja pelin rakenne on kunnossa. Kaikki tämä ilman (Joonas) Vahteraa ja (Steven) Morrisseytä, jotka siis nyt ovat tulleet takaisin. Hyvältä näyttää!
TPS on ollut ainakin pisteiden valossa vaisu koko alkukauden. Onko tämä yllättänyt?
– No ei varsinaisesti, joukkuehan on sarjanousija ja lisäksi todella nuori. Mutta sen perusteella, mitä olen nähnyt, niin enemmän olisi ollut otettavissa ja ehkä ansaittukin. Se on hyvä merkki. Uskon Tepsin säilymiseen.
VPS-kapteeni Sebastian Strandvall on ollut ilmiliekeissä. Kuinka tärkeä pelaaja hän on joukkueelle?
– Seba olisi joukkueen henkisenä johtajana yksi tärkeimmistä, vaikkei olisi pelannut minuuttiakaan.
– Eikä Strandvall ole ollut ainoa onnistuja. Esimerkiksi Aatusta (Laatikainen) ei juurikaan puhuta, mutta suoritustasoa kun katsoo, niin kaveri alkaa olla valmis suuremmille kentille, Lampi kehuu.
TPS on nyt pelannut neljä peliä peräkkäin ilman tappioita, tuleeko keskiviikkona viides?
– Vepsu on tehnyt kotiläksyt, eikä anna TPS:n yllättää. Solidi 2-0-kotivoitto.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa
- Niklas Pyyhtiän Modena putosi Coppa Italiasta

- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 3/5
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa