Neymarin kanssa kinastellut pelaaja sai brasilialaisten vihat niskaansa – käski jättämään perheen rauhaan
Meksikon A-maajoukkueen Miguel Layún ei katso hyvällä solvauksia, joita hänen perheensä on saanut viime päivinä sosiaalisessa mediassa.
Solvaukset juontavat juurensa Meksikon ja Brasilian väliseen MM-kisojen neljännesvälierään, jossa Layún otti useasti yhteen Brasilian ykköstähti Neymarin kanssa.
Erityisen puhuttava tilanne nähtiin sivurajan tuntumassa, kun Layún astui Neymarin nilkan päälle hakiessaan pallon maassa istuneen brassin käsistä. Neymar kieriskeli tuskaisena kentällä, mutta pystyi lopulta jatkamaan peliä. Tapauksesta ei tullut varoituksia kenellekään, vaan peliä jatkettiin normaalisti.
Brasilialaiset fanit ottivat kuitenkin Layúnin ja hänen perheensä silmätikuikseen sosiaalisessa mediassa. Meksikolaispelaaja vastasi törkyviesteihin Instagram-tilillään.
– Kaikille brasilialaisille, minua ei kiinnosta osallistua mielestäni turhaan väittelyyn. Ensinnäkin sen takia, että jalkapalloa pelataan kentällä ja toiseksi, koska te kaikki olette tarpeeksi järkeviä ymmärtämään ensimmäisen pointtini.
– Erotuomari sanoi minulle, että hänen mielestään jalalle astuminen ei ollut tahallinen teko, ja hän keskusteli tilanteesta videotuomareiden kanssa. Muutoin hän olisi antanut minulle punaisen kortin.
– Se ei haittaa minua, että lähetätte viestejä tililleni. Edes se ei haittaa, että uhkailette minua, sillä ymmärrän, että se kaikki on osa tätä lajia. Mutta pyydän teitä kohtelemaan perhettäni kunnioituksella, sitä (perheen solvaamista) en salli. Kiitos.
Neymar kommentoi jalan päälle astumista Sky Sportsin mukaan seuraavasti:
– Se on monimutkaista. En voi sille mitään. Minun päälleni astuttiin epäreilusti. Pallo ei ollut pelissä. Minusta niin ei olisi pitänyt käydä. He (meksikolaiset) puhuivat liikaa ennen peliä ja nyt he ovat menossa kotiin (turnauksesta).
Brasilia voitti ottelun 2-0 ja kohtaa puolivälierässä Belgian.
- Ranskassa hulvaton temppu! Kun peli ei naurata, pannaan sirkusmusiikki soimaan
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä

- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen